Kunnanhallitus, kokous 19.2.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 33 Kunnalle tarjottu perintö

LAIDno-2024-52

Valmistelija

  • Maria Katajamäki, hallintokoordinaattori, maria.katajamaki@laihia.fi

Kuvaus

Jos kuolleella henkilöllä ei ole perillisiä, eikä hän ole tehnyt testamenttia, hänen omaisuutensa menee perintönä valtiolle. Valtiolle meneviä kuolinpesiä hoitaa Valtiokonttori. Valtiokonttori voi päättää, että omaisuus voidaan luovuttaa myös sille kunnalle, jossa perittävä on viimeksi asunut. Kiinteä omaisuus voidaan lisäksi luovuttaa sille kunnalle, jossa omaisuus sijaitsee. (Perintökaari 5 luku § 1 ja 2)

Valtiokonttori on 29.1.2024 saapuneella sähköpostilla ilmoittanut kunnalle mahdollisuudesta hakea 12.7.2023 kuolleen laihialaisen henkilön kuolinpesän omaisuutta. Henkilöltä ei jäänyt perimään oikeutettuja sukulaisia, joten hänen omaisuutensa on tullut perintökaaren 5 luvun mukaisesti valtiolle. Ilmoitus omaisuuden mahdollisesta vastaanottamisesta on tehtävä Valtiokonttorille 12.6.2024 mennessä.

Kuolinpesää hoitaa Valtiokonttorin lukuun Asianajotoimisto Boucht & Nikula. Asianajotoimisto on toimittanut kunnalle tiedot luovutettavasta omaisuudesta. Mikäli kunta ilmoittaa vastaanottavansa perinnön, vastaa kunta kuolinpesän kaikista varoista ja veloista.

Kunnanhallitus johtaa kunnan toimintaa ja vastaa kuntalaissa säädetyistä tehtävistä sekä päättää hallintoon liittyvät asiat, jotka koskevat päätöstä hakea ja ottaa vastaan kunnalle tulevia valtionperintöjä ja testamentattua tai lahjoitettua omaisuutta (hallintosääntö § 50).

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää, että Laihian kunta hakee kuolinpesän omaisuutta Valtiokonttorilta.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Tiedoksi

Valtiokonttori, talousjohtaja

Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 § mukaan oikaisuvaatimusta eikä
kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Lisätietoja muutoksenhakukiellosta:

sähköposti: laihian.kunta@laihia.fi