Sivistys- ja varhaiskasvatuslautakunta, kokous 2.12.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 107 Koulukuljetusopas 2021-

LAIDno-2018-626

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Markku Laukkonen, vs. apulaisrehtori, markku.laukkonen@laihia.fi

Kuvaus

Laihian kunnan koulukuljetusten periaatteet on määritelty kunnan koulukuljetusoppaassa. (Sivistys- ja varhaiskasvatuslautakunnan päätös 26.9.2012 §106)

Pääperiaatteina koulukuljetusten järjestämisessä ovat tasapuolisuus, tarkoituksenmukaisuus, turvallisuus ja taloudellisuus perusopetuslain mukaisesti. Kuljetusreittien toteutus kustannustehokkaasti edellyttää selkeitä ajoreittejä siten, että oppilaat tulevat reitin varrelle. Kaikkia ei haeta kotipihasta. Koulukuljetusoppaan mukaan 2-9 vuosiluokan oppilaat kävelevät enintään yhden kilometrin matkan linja-autopysäkille/taksin hakupaikalle. 

Määritelmä "enintään yhden kilometrin matkan" on liian tiukka ja rajoittaa kustannustehokasta reittien suunnittelua. 2-9 vuosiluokan oppilaat kykenevät kulkemaan pidemmänkin matkan kuljetusreitille ja siten reitit saadaan toteutettua kustannustehokkaammin.

Päätösehdotus

Esittelijä

Markku Laukkonen, vs. apulaisrehtori, markku.laukkonen@laihia.fi

Sivistys- ja varhaiskasvatuslautakunta muuttaa koulukuljetusoppaan kohtaa 2.1. seuraavalla muutoksella:

Sivistys- ja varhaiskasvatuslautakunnan hyväksymien koulukuljetusperiaatteiden mukaisesti kyytiä ei järjestetä kotipihasta vaan esiopetusoppilaat ja ensimmäisen vuosiluokan oppilaat haetaan sovitusta ja turvallisesta paikasta läheltä kotia ja 2-9 vuosiluokan oppilaat kävelevät tarvittaessa noin kahden kilometrin matkan linja-autopysäkille/taksin hakupaikalle.

Päätös

Sivistys- ja varhaiskasvatuslautakunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.

Valmistelija

Sami Kiukkonen, sivistys- ja vapaa-ajanjohtaja, sami.kiukkonen@laihia.fi

Kuvaus

Laihian kunnan koulukuljetusten periaatteet on määritelty kunnan koulukuljetusoppaassa, joka on hyväksytty sivistys- ja varhaiskasvatuslautakunnassa 14.11.2018 (§124).

Käytännän kokemukset ovat osoittaneet, että kuljetusperiaatteita (koulukuljetusopasta) tulee tarkastastella ja päivittää. Pääperiaatteina koulukuljetusten järjestämisessä ovat jatkossakin tasapuolisuus, tarkoituksenmukaisuus, turvallisuus ja taloudellisuus perusopetuslain mukaisesti. Kuljetusreittien toteutus kustannustehokkaasti edellyttää selkeitä ajoreittejä siten, että oppilaat tulevat omajalkaisesti kuljetusreitin varrelle. Kuljetusoppaan päivityksellä haetaan nimenomaan selkeyttä, jonka pohjalta keväällä 2021 kaikki käytössä olevat reitit tullaan kilpailuttamaan, koska voimassa olevat sopimukset umpeutuvat.  

Suurimpina muutoksina päivitetyssä kuljetusoppaassa ovat seuraavat asiat:

  • Esiopetusoppilaat kävelevät tarvittaessa 1 kilometrin matkan koulukuljetuksen nousupaikalle. 
  • 1-9-luokan oppilaat  kävelevät tarvittaessa 3 kilometrin matkan koulukuljetuksen nousupaikalle.
  • Petoeläinten (esim. sudet) vuoksi ei järjestetä erikseen koulukuljetuksia, vaan huoltajille myönnetään perusopetuslain mukainen riittävä avustus (KVTESsin mukainen oman auton käytöstä aiheutuva kilometrikorvaus).

 

Oheismateriaali: Koulukuljetusten vertailua 2020 ja Koulukuljetusopas 2018

Päätösehdotus

Esittelijä

Sami Kiukkonen, sivistys- ja vapaa-ajanjohtaja, sami.kiukkonen@laihia.fi

Sivistys- ja varhaiskasvatuslautakunta päättää hyväksyä liitteen mukaisen päivitetyn koulukuljetusoppaan, joka astuu voimaan 7.6.2021.

Päätös

Keskustelun aikana jäsen Tiina Friman ehdotti esittelijän ehdotuksesta poiketen, että asia palautetaan uudelleen valmisteluun.

Keskustelun aikana jäsen Ritva Lämpsä ehdotti esittelijän ehdotuksesta poiketen, että Koulukuljetusoppaan 2021- kohdasta 3.4. Petoeläimet poistetaan kohta "petoeläimen aiheuttaman vaaran vuoksi ei myönnetä oikeutta esiopetus- tai koululaiskuljetukseen".

Jäsen Vuokko Rintala kannatti jäsen Tiina Frimanin ehdotusta asian palauttamisesta uudelleen valmisteluun. Puheenjohtaja avasi keskustelun asian palauttamisesta valmisteluun ja totesi, että jäsen Ritva Lämpsän ehdotus raukeaa kannattamattomana.

Keskustelun aikana puheenjohtaja Erkki Aro ehdotti, että yksi lautakunnan jäsenistä osallistuisi asian jatkovalmisteluun viranhaltijoiden ohella. Jäsen Vuokko Rintala kannatti puheenjohtajan ehdotusta ja ehdotti jatkovalmisteluun mukaan jäsen Tiina Frimania, jota puheenjohtaja Erkki Aro kannatti.

Puheenjohtaja tiedusteli, vastustaako joku jäsenistä tehtyjä ehdotuksia. Koska pyydettyjä puheenvuoroja ei ollut, puheenjohtaja totesi, että sivistys- ja varhaiskasvatuslautakunta päätti yksimielisesti palauttaa asian valmisteluun ja nimesi valmistelutyöhön myös lautakunnan jäsen Tiina Frimanin.

Valmistelija

  • Sami Kiukkonen, sivistys- ja vapaa-ajanjohtaja, sami.kiukkonen@laihia.fi

Kuvaus

Sivistys- ja varhaiskasvatuslautakunta päätti yksimielisesti palauttaa koulukuljetusopasasian jatkovalmisteluun kokouksessa, joka pidettiin 4.11.2020. Lautakunta nimesi jatkovalmistelutyöhön myös lautakunnan jäsen Tiina Frimanin. 

Jatkovalmistelussa sivistys- ja vapaa-ajanjohtaja on yhdessä kuljestusvastaava Markku Laukkosen kanssa jatkanut koulukuljetusoppaan päivittämistä sivistys- ja varhaiskasvatuslautakunnan antamien ohjeiden mukaan. Viranhaltijat jatkoivat päivittämistä lautakunnan jäsenen, Tiinan Frimanin kanssa maanantaina 23.11.2020. Tässä keskustelussa viranhaltijoiden ja Tiina Frimanin ehdotukset poikkesivat vain 2-9-luokkalaisten koulukuljetuksen nousupaikkaan tehtävän kävelyosuuden kilometrimäärästä. Viranhaltijat esittivät kilometrimääräksi koulukuljetusoppaan ensimmäisessä lautakunnan käsittelyssä (4.11.2020) 3 kilometriä. Jatkovalmistelussa viranhaltijat ovat laskeneet kilometrimääräksi 2,5. Lautakunnan jäsen Tiina Frimanin mielestä kilometrimäärä tulisi olla 2,0.   

Jatkovalmistelussa koulukuljetusoppaaseen on päivitetty ja lisätty seuraavia kohtia:

  • 3.2 Koulukuljetukseen nousupaikka
  • 3.4 Petoeläimet
  • 3.6. Kahdessa eri osoitteessa asuvat oppilaat
  • 3.7  Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta
  • 3.8  Terveydellisistä syistä johtuvat tilapäiset kuljetustarpeet
  • 3.9  Onnettomuustilanteet

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Sami Kiukkonen, sivistys- ja vapaa-ajanjohtaja, sami.kiukkonen@laihia.fi

Sivistys- ja varhaiskasvatuslautakunta päättää hyväksyä liitteen mukaisen päivitetyn koulukuljetusoppaan, joka astuu voimaan 7.6.2021.

Päätös

Keskustelun aikana jäsen Jukka Harju ehdotti esittelijän ehdotuksesta poiketen, että kuljetusoppaan kohtaa 3.2 "Koulukuljetukseen nousupaikka" muutetaan muotoon: "esiopetusoppilaat sekä ensimmäisen ja toisen (1 - 2) vuosiluokan oppilaat kävelevät enintään 1,0 kilometrin matkan koulukuljetuksen nousupaikalle". Jäsen Tiina Friman kannatti jäsen Jukka Harjun ehdotusta lisäten samalla Jukka Harjun ehdotukseen muotoiluksi seuraavaa: 

  • esiopetusoppilaat sekä ensimmäisen ja toisen (1 - 2) vuosiluokan oppilaat kävelevät enintään 1,0 kilometrin matkan koulukuljetuksen nousupaikalle 
  •  3 - 9 vuosiluokan oppilaat kävelevät enintään 2,0 kilometrin matkan koulukuljetuksen nousupaikalle 

Keskustelun aikana jäsen Ritva Lämpsä ehdotti esittelijän ehdotuksesta poiketen, että kohdasta 3.4 "Petoeläimet" otetaan pois viimeinen kohta: "petoeläimen aiheuttaman vaaran vuoksi ei myönnetä oikeutta esiopetus- tai koululaiskuljetukseen". 

Puheenjohtaja Aro ja jäsenet Jänisoja, Rintala ja Harju kannattivat jäsen Frimanin tekemää esitystä. 

Puheenjohtaja totesi, että jäsen Lämpsän ehdotus raukeaa kannattamattomana. 

Puheenjohtaja tiedusteli jäsen Harjulta, että koska on tullut kaksi toisistaan poikkeavaa kannatettua ehdotusta, niin vastustaako jäsen Harju, että äänestetään jäsen Frimanin ehdotuksesta. Jäsen Harju ei vastustanut ja perui tekemänsä ehdotuksen.

Puheenjohtaja totesi, että koska keskustelun aikana on tehty esittelijän ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus, on asiasta äänestettävä. Puheenjohtaja ehdotti äänestystavaksi kädennostoäänestystä. Äänestystapa hyväksyttiin yksimielisesti. 

Toimitetussa kädennostoäänestyksessä esittelijän ehdotus ei saanut yhtään ääntä (0) ja jäsen Frimanin ehdotus sai 8 ääntä (Aro, Friman, Harju, Jänisoja, Koivuniemi, Lammi, Pohjola ja Rintala). Jäsen Lämpsä äänesti tyhjää. 

Julistettuaan äänestystuloksen puheenjohtaja totesi sivistys- ja varhaiskasvatuslautakunnan päättäneen äänin 8 - 0 hyväksyä jäsen Frimanin tekemien ehdotuksien pohjalta muutetun koulukuljetusoppaan. Koulukuljetusopas astuu voimaan 7.6.2021. Koulukuljetusopas kirjataan liitteeksi 2 pöytäkirjaan.


Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJE (kuntalain mukainen kunnanhallituksen, lautakuntien ja viranhaltijoiden päätökset)

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua päätöksen lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäville, ei oteta lukuun oikaisuvaatimusaikaa laskettaessa.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.


Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi

Oikaisuvaalituksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Oikaisuvaatimus on toimitettava päätöksen tehneelle viranomaiselle virka-aikana ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valitusasiakirjat toimittaa ensimmäisenä sen jälkeisenä arkipäivänä.

Postiin oikaisuvaatimus on jätettävä niin ajoissa, että se ehtii perille oikaisuvaatimusviranomaiselle oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen kunnanviraston virka-ajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä myös telekopiona tai sähköpostilla lähettäjän omalla vastuulla siten, että se on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä valitusajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä

Oikaisuvaatimus toimitetaan osoitteella:
Laihian kunta / Kirjaamo
Laihiantie 50, 2. krs, 66400 Laihia tai
PL 13, 66401 Laihia
Sähköposti: laihian.kunta@laihia.fi
Telekopio +358-6-4771 224
Virka-aika arkisin klo 9:00 – 15:00