Kunnanvaltuusto, kokous 16.11.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 56 Laihian kunnan tuloveroprosentti 2021

LAIDno-2020-530

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Sinikka Alamylläri, talousjohtaja, sinikka.alamyllari@laihia.fi

Kuvaus

Kuntalain 111 §:n mukaan kunnanvaltuuston on päätettävä kunnan tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosentista sekä muiden verojen perusteista. Kunnallisverosta säädetään tuloverolaissa. Vero määräytyy luonnollisen henkilön ja kuolinpesän ansiotulojen perusteella.

Kuntien tulee ilmoittaa vuoden 2021 tuloveroprosentti ja kiinteistöveroprosentit verohallinnolle viimeistään 17.11.2020. Tuloveroprosentit määrätään neljännesprosenttiyksikön tarkkuudella.

Kunnanhallitus määritteli kokouksessaan 21.9.2020 talousarvion 2021 raamin. Talousarviota ja -suunnitelmaa valmisteltaessa on erityisesti otettava huomioon kunnan kumulatiivinen alijäämä, joka on katettava viimeistään vuoden 2021 tilinpäätöksessä. Kuntalakiin valmistellaan tilapäistä muutosta, jossa alijäämän kattamisaikaa voidaan kunnan perustellusta hakemuksesta lykätä kahdella vuodella.

Kuntien menot katetaan pääsääntöisesti valtionosuuksilla ja kuntien itsensä keräämillä veroilla.

Kuluvan vuoden kunnallisveroennuste on vaihdellut huomattavasti vuoden aikana koronaepidemiasta johtuen. Keväällä, epidemian ollessa pahimmillaan, ennuste oli todella matala. Syksyn aikana ennuste on kohentunut. Lisäksi valtio on päättänyt kunnille myönnettävistä valtionosuuksista, joiden perusteena on osaksi ollut verotulojen alentuminen. Valtiovarainministeriö on julkaissut lokakuussa kuntakohtaiset painelaskelmat, jossa on ennustettu verotulojen kehittyvän vuonna 2020 1 % ja 2021 3 %. Lokakuun tietojen jälkeen kunnallisverotuotot ovat kasvaneet 2,6 % ja kaikki verotuotot 1,7 % edellisestä vuodesta.

Koronaepidemiasta johtuen maan hallitus on päättänyt useista lisätalousarvioista, joissa myös kunnille on myönnetty lisävaltionosuuksia. Valtiovarainministeriön painelaskelman mukaan Laihian kunnan valtionosuuden kokonaismäärä vuodelle 2020 kasvaa 15 % ja vähenee vuodelle 2021 3 %.

Vuoden 2018 tilinpäätös oli noin 1,4 miljoonaa euroa alijäämäinen ja tilinpäätöksen jälkeen taseen kumulatiivinen kertymä on 2.593.678,46 euroa alijäämäinen. Vuoden 2019 tilinpäätös oli 66.618 euroa ylijäämäinen ja kumulatiivinen alijäämä on 2.527.060,82 euroa. Talousarvio 2020 on ylijäämäinen ja sen jälkeen kumulatiivinen alijäämä olisi 2.014.771,82 euroa.

Kuntalain mukaisesti taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Kunnan tulee taloussuunnitelmassa päättää yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla alijäämä mainittuna ajanjaksona katetaan.

Päätösehdotus

Esittelijä

Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto vahvistaa Laihian kunnan vuoden 2021 tuloveroprosentiksi 21,75 %.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.

Merkitään, että talousjohtaja Sinikka Alamylläri saapui kokoukseen asiantuntijaksi § 204-208 ja poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa.

Päätösehdotus

Kunnanhallitus ehdottaa yksimielisesti kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto vahvistaa Laihian kunnan vuoden 2021 tuloveroprosentiksi 21,75 %.

Päätös

Kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti kunnanhallituksen tekemän ehdotuksen.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen voidaan hakea muutosta kirjallisella kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta:

- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä

- kunnan jäsen

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua päätöksen lähettämisestä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäville, ei oteta lukuun oikaisuvaatimusaikaa laskettaessa.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa
  • päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus tehdään kirjallisesti. Valituskirjelmässä, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta vaaditaan

Valitukseen on liitettävä:

  • päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle

Valituksessa on ilmoitettava valittajan tai kirjelmän muun laatijan nimi ja kotikunta sekä postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset voidaan toimittaa. Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Asiamiehen on tarvittaessa liitettävä valtakirja (Hallintoprosessilaki 32 §).

 

Valitusasiakirjojen toimittaminen

Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaiselle valitusajan kuluessa ennen sen viimeisen päivän virka-ajan päättymistä. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valitusasiakirjat toimittaa ensimmäisenä sen jälkeisenä arkipäivänä.

Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan kuluessa. Valitusasiakirjat voi toimittaa ennen valitusajan päättymistä myös telekopiona tai sähköpostilla lähettäjän omalla vastuulla siten, että ne on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä valitusajan viimeisenä päivä ennen virka-ajan päättymistä.

 

Valitusviranomainen, yhteystiedot:

Vaasan hallinto-oikeus

PL 204, 65101 Vaasa

s-posti vaasa.hao(at)oikeus.fi

telekopio 029 5642 760

 

Valituksen maksullisuus

Hallinto-oikeus perii muutoksenhakuasian käsittelystä oikeudenkäyntimaksun tuomioistuinmaksulain (1455/2015) perusteella. Lisätietoja valituksen maksullisuudesta saa valitusviranomaiselta.

 

Lisätietoja kunnallisvalituksesta:

s-posti: laihian.kunta@laihia.fi