Tekninen lautakunta, kokous 9.9.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 66 LISÄPYKÄLÄ: Toimikunnan nimeäminen Laihianjoen yläjuoksun ranta-alueiden maisemanhoitohankeeseen (lisäpykälä)

LAIDno-2016-519

Valmistelija

  • Jari Mansikka-aho, tekninen johtaja, jari.mansikka-aho@laihia.fi

Kuvaus

Laihianjoen yläjuoksun raivauksesta on tehty kuntalaisaloite vuonna 2016. Lisäksi Laihianjoki on määritelty tulvariskialueeksi ja meneillään on tulvaryhmän toinen suunnittelukausi. Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on myöntänyt avustusta 30 000,00 euroa. Hyväksyttävät kokonaiskustannukset hankkeen toteutusaikana ovat enintään 93 500,00 euroa. Avustus ei sisällä arvonlisäveron osuutta tuettavista kustannuksista.

Avustuksen käyttötarkoitus on lisätä jokivarren maiseman viihtyisyyttä, estää jääpatojen syntymistä sekä parantaa Laihianjoen virtausta, jolloin alueen tulvimisriski pienenee.

Hankkeelle tulisi nimetä toimikunta. Toimikunta toimisi hankkeen ohjausryhmänä.

Tekninen osasto on pyytänyt tarjouksia Laihianjoen ranta-alueiden maisemanhoidon organisoinnista ja käytännön toteuttamisesta välillä Perälän silta – Koskelantien silta. Tarjousten jättöaika on 15.9.2020. Hankkeen työt on oltava valmiit ja avustusmäärärahat haettuna maksuun 30.05.2021 mennessä.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jari Mansikka-aho, tekninen johtaja, jari.mansikka-aho@laihia.fi

Lautakunta päättää yksimielisesti ottaa tämän asian kiireellisenä käsiteltäväksi.

Tekninen lautakunta päättää nimetä toimikunnan Laihianjoen yläjuoksun ranta-alueiden maisemanhoitohankeelle.

Päätös

Tekninen lautakunta päätti yksimielisesti, että toimikunta on viisijäseninen.

Tekninen lautakunta valitsi yksimielisesti toimikunnan jäseniksi lautakunnan puheenjohtaja Sakari Potin, lautakunnan jäsenet Vilho Tekoniemen, Piia Riikin ja Jussi K Niemistön sekä tekninen johtaja Jari Mansikka-ahon.


Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 § mukaan oikaisuvaatimusta eikä
kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Lisätietoja muutoksenhakukiellosta:
s-posti: laihian.kunta@laihia.fi