Kuvaus
Kuntalain 92 §:n mukaan kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja tai johtosäännössä määrätty viranhaltija voivat ottaa käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty perusturvalautakunnan toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.
Hallintosäännön 57 §:n mukaan lautakunnan alaisen viranomaisen sekä lautakunnan jaoston on ilmoitettava lautakunnalle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta työnjohtoasioita (esim. vuosilomat, päivystysvapaat, ei harkinnanvaraiset virka- tai työvapaat, koulutus- ja virkamatkamääräykset) tai asiaryhmiä, joista lautakunta on ilmoittanut, ettei se käytä otto-oikeuttaan.
Perusturvalautakunnan alaisten viranhaltijoiden päätöspöytäkirjaluettelot ajalta 18.2.-17.8.2020 nähtävillä kokouksessa ja liitetään pöytäkirjaan.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Hannu Happonen, perusturvajohtaja, hannu.happonen@laihia.fi
Perusturvalautakunta päättää merkitä viranhaltijapäätökset tiedoksi ja päättää, että perusturvalautakunta ei käytä kuntalain 92 §:n mukaista otto-oikeutta.
Päätös
Perusturvalautakunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.