Henkilöstöjaosto, kokous 9.6.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 4 Perhepäivähoitajien työaikajakson muuttaminen ajalle 15.6. - 30.8.2020

LAIDno-2017-514

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Raija Mäenpää, perhepäivähoidonohjaaja, raija.maenpaa@laihia.fi

Kuvaus

Kvtes:n liite 12, 8 § mukaan perhepäivähoitajan säännöllinen täysi työaika on keskimäärin 40 tuntia viikossa kerrottuna tasoittumisjakson viikkojen määrällä. Työnantajan yksipuolisella päätöksellä tasoittumisjakson vähimmäispituus on kaksi viikkoa ja enimmäispituus kuusi kuukautta. Paikallisesti voidaan sopia myös yli kuuden kuukauden ja enintään vuoden pituisesta tasoittumisjaksosta.

Laihialla on tällä hetkellä käytössä viiden viikon tasoittumisjakso. Perhepäivähoitajan työaika tasoitetaan tarvittaessa ylimääräisten vapaapäivien avulla 200 tuntiin viidessä viikossa.

Kilpailukykysopimuksen mukainen työajan pidennys 1.2.2017 alkaen toteutettiin perhepäivähoitajilla siten, että täydellä työaikajaksolla arkipyhälyhennyksen määrä lyhennettiin 8 tunnista 5 tuntiin 20 minuuttiin. Keskeytyneillä jaksoilla, joihin sisältyy arkipyhä tai aattopäivä, säännöllistä työaikaa lisättiin kutakin arkipyhää tai aattopäivää kohden 2 tuntia 40 minuuttia.

4.12.2017–7.1.2018 jaksolla on 4 arkipyhää.  Jakson työaika on 10 h 40 min pidempi kuin normaalijaksolla (4 x 2h 40 min).

Esim keskeytynyt työaikajakso:

Hoitaja vuosilomalla 22.12.2017- 7.1.2018.  Työpäiviä on 13.  Ylityöraja on (13 x 8 tuntia) + (4 x 2 h 40 min) = 114 40 min.

Arkipyhät kasautuvat yleensä samalle viiden viikon jaksolle joulun ja pääsiäisen/vapun aikaan. Arkipyhien yhteydessä moni haluaa pitää vuosilomaa. Tällöin Kikyn johdosta normaalia pidempi työaika ei välttämättä täyty, koska jäljellä olevia työpäiviä on vähän.

Esim. täysi työaikajakso:  

4.12.2017–7.1.2018 työaika jää vajaaksi ilman vuosilomiakin niillä työntekijöillä, joiden työpäivän pituus on  8 tuntia päivässä.  21 työpäivän työajaksi muodostuu 168 tuntia (8h x 21 pv).    

Täyden työaikajakson ylityöraja 200 tuntia. Lisätyöraja on 200 h – (4 x 5h 20min) = 178h 40 min. Jakson työaika jää vajaaksi 10 h 40 min.       

On perusteltua muuttaa perhepäivähoitajien työaikajakso 12 viikon pituiseksi 4.12.2017 alkaen, uuden työaikajakson alkaessa. Tällöin jakson työaika on 12 vko x 40 h = 480 h. Työvuorot suunnitellaan vanhempien Daisynettiin tekemien hoitoaikavarausten pohjalta 4 viikoksi kerrallaan. Työaika tasoitetaan kokonaisilla vapaapäivällä. 

Pidempi työaikajakso helpottaa niiden hoitajien tilannetta, joiden lapset ovat pitkään kesälomalla. Esim. maksuttoman kesäkauden johdosta koko lapsiryhmä voi olla lomalla yhtäjaksoisesti 8 viikkoa. Mahdolliset tasoittumisvapaat voidaan keskittää kesäkaudelle huomioiden kuitenkin työsuojelullinen näkökohta tasoittumisvapaiden sijoittamisessa.

Päätösehdotus

Esittelijä

Sinikka Alamylläri, talousjohtaja, sinikka.alamyllari@laihia.fi

Yhteistyötoimikunta antaa lausunnon henkilöstöjaostolle perhepäivähoidon työaikajakson muuttamisesta 12 viikon pituiseksi 4.12.2017 lukien.

Päätös

Yhteistyötoimikunta päätti esittää lausuntonaan seuraavaa:

Yhteistyötoimikunta suosittelee perhepäivähoidon työaikajakson muuttamista 12 viikon pituiseksi yhden vuoden määräaikaisena kokeiluna. Kokeilu alkaa 4.12.2017 lukien. Määräajan jälkeen asiaa tulee tarkastella uudelleen.

Muutettua työaikajaksoa suunniteltaessa työvuoroluettelon tekijän tulee huomioida työntekijöiden jaksaminen ja kuulla työntekijöiden mahdollisia toiveita työvuoroja järjesteltäessä.

Päätöksenteon jälkeen jäsen Tarja Aikio pyysi merkitsemään pöytäkirjaan eriävän mielipiteen, mikä merkitään.

Merkitään, että perhepäivähoidon ohjaaja Raija Mäenpää saapui kokoukseen asiantuntijaksi klo 17.06 ja poistui kokouksesta ennen päätöstä klo 17.49.

Päätösehdotus

Esittelijä

Sinikka Alamylläri, talousjohtaja, sinikka.alamyllari@laihia.fi

Henkilöstöjaosto päättää, että perhepäivähoidon työaikajakso muutetaan 12 viikon pituiseksi yhden vuoden määräaikaisena kokeiluna 04.12.2017 lukien.

Esittelijän kokouksessa muuttama ehdotus
Henkilöstöjaosto päättää, että perhepäivähoidon työaikajakso muutetaan 12 viikon pituiseksi yhden vuoden määräaikaisena kokeiluna 04.12.2017 lukien.

Henkilöstöjaosto päättää kompensoida perhepäivähoitajien palkkaa muutoksesta johtuvan ylitöiden vähenemisen takia.

Kompensaationa perhepäivähoitajille maksetaan kokeilujakson ajan lisää kuukaudessa seuraavasti:
2 lasta ->  8 euroa
2,5 lasta -> 10 euroa
3 lasta -> 12 euroa
3,5 lasta -> 14 euroa
4 lasta -> 16 euroa
4,5 lasta -> 18 euroa.

Päätös

Henkilöstöjaosto hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.

Merkitään, että perhepäivähoidon ohjaaja Raija Mäenpää saapui kokoukseen asiantuntijaksi § 5 ja poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa.

Päätösehdotus

Esittelijä

Sinikka Alamylläri, talousjohtaja, sinikka.alamyllari@laihia.fi

Henkilöstöjaosto päättää, että perhepäivähoidon 12 viikon pituisen työaikajakson käyttäminen vakinaistetaan pysyväksi 04.12.2018 lukien.

Henkilöstöjaosto päättää, että perhepäivähoitajien palkkaa kompensoidaan muutoksesta johtuvan ylitöiden vähenemisen takia.

Kompensaationa perhepäivähoitajille maksetaan seuraavasti:

Lasten lukumäärä   Maksu €/ kuukausi  
2 8
2,5 10
3 12
3,5 14
4 16
4,5 18

Päätös

Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

Raija Mäenpää, perhepäivähoidonohjaaja, raija.maenpaa@laihia.fi

Kuvaus

Työaikajakson käyttöönotto on sujunut ongelmitta eikä negatiivista palautetta ole kuulunut. Syyskuussa 2018 perhepäivähoidon henkilöstöä pyydettiin antamaan palautetta 12 viikon työaikajaksosta. Saatu palaute oli pelkästään myönteistä.

12 viikon työaikajakso tuo joustavuutta työvuorosuunnitteluun ja varahoitojärjestelyihin niin lapsen, työntekijänkin kuin työnantajankin näkökulmasta. Lapsen ennalta tiedetyt poissaolot ja hoitajan yksilölliset tarpeet lyhemmälle tai pidemmälle tasoittumisvapaalle on helpompi huomioida kuin aikaisemmin käytössä olleessa 5 viikon tasoittumisjaksossa. Hyvien kokemusten ja saadun palautteen perusteella 12 viikon työaikajakson käyttöä olisi hyvä jatkaa.

Päätösehdotus

Esittelijä

Sinikka Alamylläri, talousjohtaja, sinikka.alamyllari@laihia.fi

Yhteistyötoimikunta päättää ehdottaa henkilöstöjaostolle, että perhepäivähoidon 12 viikon pituisen työaikajakson käyttäminen vakinaistetaan pysyväksi 04.12.2018 lukien.
Yhteistyötoimikunta päättää ehdottaa henkilöstöjaostolle, että perhepäivähoitajien palkkaa kompensoidaan muutoksesta johtuvan ylitöiden vähenemisen takia.

Kompensaationa perhepäivähoitajille maksetaan seuraavasti:

Lasten lukumäärä   Maksu €/ kuukausi  
2 8
2,5 10
3 12
3,5 14
4 16
4,5 18

Päätös

Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Merkitään, että perhepäivähoidon ohjaaja Raija Mäenpää saapui kokoukseen asiantuntijaksi ja poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa.

Valmistelija

Tarja Vilmunen, henkilöstöpäällikkö, tarja.vilmunen@laihia.fi

Kuvaus

Uusi työaikalaki (872/2019) on tullut voimaan 1.1.2020. Lailla on kumottu vuoden 1996 työaikalaki (605/1996).

Työaikalain 3 §:n 1 momentin mukaan: Työaikaa on työhön käytetty aika ja aika, jolloin työntekijä on velvollinen olemaan työntekopaikalla työajan käytettävissä.

Tämä uuden työaikalain määritelmä on pakottavaa oikeutta. josta ei voi sopia virka- ja työehtosopimuksella tai paikallisella sopimuksella toisin.

Työajaksi luettavan ajan muuttumisen vuoksi aamuvarallaoloa ei ole enää mahdollista teettää niissä tilanteissa, kun perhepäivähoitaja on työntekopaikalla eli kotonaan työnantajan käytettävissä. Tällainen aika on jatkossa työajaksi luettavaa aikaa, ei varallaoloaikaa.

Varallaolo on mahdollista järjestää KVTES:n III luvun 5 §:n mukaisesti. Tämän pykälän mukaista varallaoloa on mahdollista teettää vain niissä tilanteissa, joissa työntekijän ei ole oleskeltava työpaikalla tai sen välittömässä läheisyydessä.

Tämä tarkoittaa perhepäivähoitajien kohdalla sitä, että jos työvuoroluetteloon on merkitty työajan alkamisajankohta esim. kello 6.30 ja ensimmäinen lapsi tulee kello 7.00, on työaika alkanut kello 6.30. Samoin jos työvuoroluetteloon on merkitty työaika päättyväksi kello 17.00 ja viimeinen lapsi haetaan kello 16.30, työaika päättyy työvuoron mukaisesti kello 17.00

Uuden työajaksi luettavan ajan määritelmän muutoksen tullessa voimaan kesken työaikajakson, tulee työnantajan huomioida muutokset vaikutukset työvuoroluettelon toteumassa. Työvuoroluettelon muutokset tehdään KVTES:n III luvun 28 §:n määräysten mukaisesti. Työvuoroluetteloa saa muuttaa vain työntekijän suostumuksella tai perustellusta syystä. Perusteltuja syitä on voi olla esim. ennalta arvaamattomat poissaolot. Mikäli luettelo on laadittu virheellisesti, perustellun syyn vaatimus täyttyy.

Mikäli paikallisilla sopimuksilla on sovittu uuden työajaksi luettavan ajan määritelmästä toisin, nämä sopimukset ovat tulleet lain voimaantullessa mitättömäksi. Laihialla ei ole po. paikallista sopimusta.

Työnantaja on keskustellut henkilöstön edustajien kanssa 9.4.2020 työaikalain muutoksen vaikutuksista paikallisiin käytäntöihin. Työnantajan edustajina keskustelussa olivat perhepäivähoidonohjaaja Raija Mäenpää ja henkilöstöpäällikkö Tarja Vilmunen. Henkilöstön edustajana paikalla oli JHL pääluottamusmies Tarja Aikio, Superin pääluottamusmies Päivi Koskiluhdan ollessa estynyt.

Keskustelussa käytiin läpi työaikalain muutokset ja niiden vaikutus työvuoroluettelon suunnittelun merkitykseen. Keskustelussa todettiin myös perhepäivähoitajien 12 viikon työvuorojakson synkronoinnin tarve muihin varhaiskasvatuksen työvuorosuunnittelujaksoihin. Todettiin, että synkronointi onnistuu parhaiten siten, että yksi 12 viikon jakso muutetaan kertaluontoisesti 11 viikon jaksoksi. 12 viikon jakson pituus on päätetty henkilöstöjaostossa 17.12.2018 § 13, joten työaikajakson kertaluontoinen muutos tulee myös käsitellä siellä.

Keskustelussa todettiin, että myöhemmin on syytä linjata työajan joustomahdollisuudet tilanteissa, joissa hoitajien sovitut hoitoajat eivät toteudu.

Työvuoroluettelot suunnitellaan Daisy-ohjelman kautta. Perhepäivähoidonohjaaja Raija Mäenpää on keskustellut ohjelman toimittajan kanssa ja sieltä on suositeltu kertaluontoisen 11 viikon työaikajakson sijoittamista ajalle 15.6. – 30.8.2020. Näin toimien perhepäivähoito pääsisi samaan suunnittelurytmiin muiden varhaiskasvatuksen hoitomuotojen kanssa 31.8.2020 alkaen.

Päätösehdotus

Esittelijä

Tarja Vilmunen, henkilöstöpäällikkö, tarja.vilmunen@laihia.fi

Yhteistyötoimikunta päättää merkitä työaikalain muutoksen tiedoksi.

Yhteistyötoimikunta päättää antaa lausunnon henkilöstöjaostolle perhepäivähoidon työaikajakson kertaluontoisesta muutoksesta 11 viikon pituiseksi ajalle 15.6. – 30.8.2020.

Päätös

Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Yhteistyötoimikunnalla ei ole lausuttavaa perhepäivähoidon työaikajakson kertaluontoisesta muutoksesta 11 viikon pituiseksi ajalle 15.6. – 30.8.2020.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Tarja Vilmunen, henkilöstöpäällikkö, tarja.vilmunen@laihia.fi

Henkilöstöjaosto päättää, että perhepäivähoidon työaikajakso muutetaan kertaluontoisesti 11 viikon pituiseksi ajalle 15.6. - 30.8.2020.

Päätös

Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Henkilöstöjaosto päätti yksimielisesti tarkastaa tämän pykälän kokouksessa. Päätös pannaan täytäntöön lainvoimaisuutta odottamatta.


Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJE (kuntalain mukainen kunnanhallituksen, lautakuntien ja viranhaltijoiden päätökset)

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua päätöksen lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäville, ei oteta lukuun oikaisuvaatimusaikaa laskettaessa.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.


Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi

Oikaisuvaalituksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Oikaisuvaatimus on toimitettava päätöksen tehneelle viranomaiselle virka-aikana ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valitusasiakirjat toimittaa ensimmäisenä sen jälkeisenä arkipäivänä.

Postiin oikaisuvaatimus on jätettävä niin ajoissa, että se ehtii perille oikaisuvaatimusviranomaiselle oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen kunnanviraston virka-ajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä myös telekopiona tai sähköpostilla lähettäjän omalla vastuulla siten, että se on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä valitusajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä

Oikaisuvaatimus toimitetaan osoitteella:
Laihian kunta / Kirjaamo
Laihiantie 50, 2. krs, 66400 Laihia tai
PL 13, 66401 Laihia
Sähköposti: laihian.kunta@laihia.fi
Telekopio +358-6-4771 224
Virka-aika arkisin klo 9:00 – 15:00