Kuvaus
Kuntalain 92 §:n mukaan kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja tai johtosäännössä määrätty viranhaltija voivat ottaa käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty perusturvalautakunnan toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen. 1.6.2017 voimaantulleen hallintosäännön 55 §:n mukaan lautakunnan alaisen viranomaisen sekä lautakunnan jaoston on ilmoitettava lautakunnalle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta työnjohtoasioita (esim. vuosilomat, päivystysvapaat, ei harkinnanvaraiset virka- tai työvapaat, koulutus- ja virkamatkamääräykset) tai asiaryhmiä, joista lautakunta on ilmoittanut, ettei se käytä otto-oikeuttaan.
Perusturvalautakunnan alaisten viranhaltijoiden päätöspöytäkirjaluettelot ajalta 17.12.2019 - 17.2.2020 nähtävillä kokouksessa ja liitetään pöytäkirjaan.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Hannu Happonen, perusturvajohtaja, hannu.happonen@laihia.fi
Perusturvalautakunta päättää merkitä viranhaltijapäätökset tiedoksi ja päättää, että perusturvalautakunta ei käytä kuntalain 92 §:n mukaista otto-oikeutta.
Päätös
Perusturvalautakunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.