Valmistelija
Sinikka Alamylläri, talousjohtaja, sinikka.alamyllari@laihia.fi
Kuvaus
Verotulojen arvioiminen ja seuranta on ollut erityisen haasteellista vuonna 2019. Valtiovarainministeriö ja Kuntaliitto ovat tehneet vuoden aikana yhteensä viisi veroennustetta, jotka poikkesivat toisistaan huomattavasti. Vuoden 2019 aikana verohallinto teki verotukseen kolme muutosta, jotka yhdessä aiheuttivat sen, että tilanteen arviointi oli mahdotonta. Yksi muutoksista oli tulorekisterin käyttöönotto, joka sekoitti palkansaajien ennakonpidätysten ilmoittamisen verohallinnolle kevätkauden ajan. Lisäksi verohallinto otti palkansaajilla käyttöön yhden verorajan mallin. Tämä aiheutti sen, että useimpia palkansaajia verotettiin matalalla veroprosentilla, ja vasta joulukuun veronpidätys tasoitti tilanteen. Joulukuussa pidätetyt ennakonpidätykset tilitetään kunnille vasta seuraavan vuoden tammikuussa. Kolmantena muutoksena oli joustava verotuksen valmistuminen, joka aiheutti sen, että veronpalautuksia maksettiin jo heinä-syyskuussa. Tämä aiheutti vaikeuksia verrata kuntien verotuloja aikaisempiin vuosiin. Verohallinnon pääjohtaja lähetti kunnilla kaksi kertaa syksyn aikana kirjeen, jossa pahoiteltiin muutoksien tuomia haasteita kunnille.
Laihian kunnan talousarviossa verotuloiksi oli kirjattu verohallinnon ennusteen mukaisesti 31.175.000 euroa. Kasvua edelliseen vuoteen olisi tällöin ollut 6,8 %. Verotulototeumaksi tuli 30.725.158 euroa eli kasvua tuli 5,3 %. Erotus oli 449.842 euroa.
Syksyn aikana verohallinnolle selvisi, että verotulot tulevat laskemaan huomattavasti niistä ennusteista, joita kunnat olivat käyttäneet talousarvioissaan. Tästä syystä verohallinto teki päätöksen, että osa vuodelle 2020 myönnetyistä valtionosuuksista maksetaan jo vuoden 2019 lopussa. Tarkoitus oli, että tällä osalla kompensoitaisiin verotulojen alenemaa tilinpäätöksissä. Laihialle maksettiin vuoden 2020 valtionosuuksista 347.802 euroa vuoden 2019 lopussa.
Verorahoituksen kokonaismäärä laski siis (449.842 – 347.802) yhteensä 102.040 euroa.
Kunnan talousarviokirjan mukaisesti tuloslaskelmaosan määrärahojen sitovuutta tarkastellaan erikseen verotulojen ja valtionosuuden osalta. Verotuloihin on tästä syystä tarpeen tehdä talousarviomuutos vuodelle 2019.
Päätösehdotus
Esittelijä
Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi
Kunnanhallitus päättää ehdottaa kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto myöntää vuoden 2019 talousarvion tuloslaskelmaosan verotulot-osioon 449.842 euron lisämäärärahan.
Kunnanhallitus päättää ehdottaa kunnanvaltuustolle, että lisämäärärahasta katetaan 347.802 euroa valtionosuuden lisäyksellä ja 102.040 euroa lainarahoituksella.
Päätös
Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.