Tekninen lautakunta, kokous 29.1.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 7 Ratikyläntien rakennusaikaisten haittojen korvausvaatimus

LAIDno-2016-287

Valmistelija

  • Jari Mansikka-aho, tekninen johtaja, jari.mansikka-aho@laihia.fi

Kuvaus

Kuntaan on saapunut sähköpostilla korvausvaatimus Ratikyläntien rakentamisen aiheuttamista työnaikaisista haitoista. Korvausvaatimuksessa on eritelty myös rakentamisen aiheuttamia pysyviä haittoja. Korvausvaatimuksessa mainituista puutteista osa on todettu korjatuksi ja suunnitelmien mukaiseksi ja siten loppuunkäsitelty urakan vastaanottotarkastuksessa 2017. Muut korvausvaatimuksessa mainitut puutteet tai virheet on urakoitsijan toimesta korjattu kiinteistöjen omistajien sen hetkisten toiveiden mukaisesti.

Korvauksia vaaditaan mm. seuraavista asioista:

  • Työnvalvojana toimiminen; Kaikki pitänyt itse ilmoittaa ja pyytää erikseen.
  • Kasvihuoneen ovi aukeaa kyseenalaisesti; Erittäin ahtaassa tilassa, johon maata ja vettä valuu keväällä kun lumi sulaa keväällä korkoerosta johtuen.
  • Aidan penger liian korkea eikä sovitunlainen useista huomautuksista huolimatta.
  • Katulamppu on erittäin kirkas ja häikäisee pihan kohdalla, valaisee puolet pihastamme. Valaisukulman säätö?
  • Valmistuminen myöhästyi reilusti, useilla kuukausilla: Aikataulutettu 7/17, valmistui vasta 11/17, tämäkin vasta sen jälkeen kun itse kyselin perään.
  • Pyykkitelineen siirrosta liian korkeasta penkereestä johtuen, osa pyykeistä osuu maahan.

Korvausvaatimus on 17.300 €.

Korvausvaatimusten tarkempi yksilöinti ja teknisen johtajan vastineet korvausvaatimuksen kohtiin sekä korvaussummat ilmenevät oheismateriaalina olevasta liitteestä.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jari Mansikka-aho, tekninen johtaja, jari.mansikka-aho@laihia.fi

Tekninen lautakunta päättää hylätä korvausvaatimukset perusteettomina.

Ratikyläntie on ollut asemakaavassa vuosikymmeniä ja siten kiinteistöillä on ollut aikaa varautua kadun rakentamiseen sijoittamalla kiinteistöllä olevat rakennelmat siten, ettei niiden käyttö vaikeudu. Rakennusurakan urakka-ajan pidentäminen on sovittu työmaakokouksissa YSE 98:n mukaisesti rakennuttajan, eli Laihian kunnan ja urakoitsijan kesken. Kiinteistöjen omistajien toiveet on huomioitu rakennustyön aikana siten, että niistä on muodostunut kunnalle lisäkuluja.

Päätös

Tekninen lautakunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.


Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJE (kuntalain mukainen kunnanhallituksen, lautakuntien ja viranhaltijoiden päätökset)

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua päätöksen lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäville, ei oteta lukuun oikaisuvaatimusaikaa laskettaessa.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.


Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi

Oikaisuvaalituksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Oikaisuvaatimus on toimitettava päätöksen tehneelle viranomaiselle virka-aikana ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valitusasiakirjat toimittaa ensimmäisenä sen jälkeisenä arkipäivänä.

Postiin oikaisuvaatimus on jätettävä niin ajoissa, että se ehtii perille oikaisuvaatimusviranomaiselle oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen kunnanviraston virka-ajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä myös telekopiona tai sähköpostilla lähettäjän omalla vastuulla siten, että se on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä valitusajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä

Oikaisuvaatimus toimitetaan osoitteella:
Laihian kunta / Kirjaamo
Laihiantie 50, 2. krs, 66400 Laihia tai
PL 13, 66401 Laihia
Sähköposti: laihian.kunta@laihia.fi
Telekopio +358-6-4771 224
Virka-aika arkisin klo 9:00 – 15:00