Rakennus- ja ympäristölautakunta, kokous 15.1.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 6 Lisäselvitys / Hao 00962/19/4122

LAIDno-2019-320

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Seppo Lamminaho, rakennustarkastaja

Kuvaus

Kiinteistön HAKALA (399-416-7-1) omistaja oli keväällä 2018 yhteydessä rakennustarkastajaan kiinteistön ongelmista.

Rakennus- ja ympäristölautakunta tutustui katselmuskierroksellaan 15.5.2018 kiinteistön tilanteeseen ja rakennustarkastaja kävi kiinteistöllä 21.5.2018, jolloin omistaja esitteli kiinteistöään ja ongelmiksi tulleita seikkoja sen ylläpidossa.

Rakennustarkastaja vastasi kirjeellään 27.6.2018 omistajan esittämiin ongelmiin.

Kiinteistön omistaja lähetti rakennus- ja ympäristölautakunnalle osoitetun 16.5.2019 päivätyn kirjeen, jossa hän ihmettelee, että hänen esittämiensä epäkohtien selvittely ei etene; lisäksi hän toivoo pikaista yhteydenottoa asiassa.

Päätösehdotus

Esittelijä

Seppo Lamminaho, rakennustarkastaja

Lautakunta päättää, ettei se ryhdy asiassa enempiin toimenpiteisiin.

Perustelut

Maankäyttö- ja rakennuslain 103 e §:n mukaan kiinteistön omistaja tai haltija vastaa kiinteistönsä hulevesien hallinnasta.

Maankäyttö- ja rakennuslain 165 e §:n mukaan jos rakennuspaikkana olevan kiinteistön maanpinnan luonnollista korkeutta muutetaan tai suoritetaan muita toimenpiteitä, jotka muuttavat luonnollista vedenjuoksua kiinteistöllä, kiinteistön omistaja tai haltija on velvollinen huolehtimaan siitä, ettei toimenpiteistä aiheudu huomattavaa haittaa naapurille. Mikäli kiinteistön omistaja tai haltija laiminlyö velvollisuutensa, kunnan rakennusvalvontaviranomaisen on hakemuksesta määrättävä haitan korjaamisesta tai poistamisesta. Säännös koskee myös kadun, liikennealueen ja muun yleisen alueen omistajaa.

Maankäyttö- ja rakennuslain 166 §:n mukaan rakennus ympäristöineen on pidettävä sellaisessa kunnossa, että se jatkuvasti täyttää terveellisyyden, turvallisuuden ja käyttökelpoisuuden vaatimukset eikä aiheuta ympäristöhaittaa tai rumenna ympäristöä. Jos rakennuksen kunnossapitovelvollisuus laiminlyödään, kunnan rakennusvalvontaviranomainen voi määrätä rakennuksen korjattavaksi tai sen ympäristön siistittäväksi. Jos rakennuksesta on ilmeistä vaaraa turvallisuudelle, tulee rakennus määrätä purettavaksi tai kieltää sen käyttäminen. Ennen korjauskehotuksen antamista rakennusvalvontaviranomainen voi määrätä rakennuksen omistajan esittämään rakennusta koskevan kuntotutkimuksen terveellisyyden tai turvallisuuden johdosta ilmeisen välttämättömien korjaustoimenpiteiden selvittämiseksi.

Rantalantien kadunrakennustöistä on kulunut jo n. 20 vuotta, eikä silmämääräisesti voida havaita ja kokemuksen perusteella arvioida, että tietöistä mahdollisesti olisi aiheutunut vähäistä suurempaa pohjaveden virtauksen muutosta ottaen huomioon, että Rantalantie laskee itään päin. Rakennus sijoittuu katuun nähden hyvällä korkeudella. Rantalantien oikaisun yhteydessä tehty pihamaan luiskaus on parantanut tontin pintavesien poistumista katuojaan.

Havaintojen perusteella kiviaitaa muistuttava kivipenkka ei vähäistä enempää voi haitata sade- ja pintavesien kulkua katuojaan. Naapuritontille perunamaata varten tuotu ruokamulta ei lisää sade- ja pintavesien määrää.

Mikäli tontin rajoissa ja nurkkapyykeissä on epäselvyyttä, kiinteistön omistajan tulee pyytää rajankäyntitoimitusta maanmittauslaitokselta.

Päätös

Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

Seppo Lamminaho, rakennustarkastaja

Kuvaus

Kiinteistön omistaja on jättänyt Vaasan hallinto-oikeudelle osoitetun valituksen, joka koskee lautakunnan 2.7.2019 (18.6.2019 § 35) antamaa päätöstä. 

Valittaja vaatii hallinto-oikeutta oikaisemaan lautakunnan tekemän päätöksen ja pyytää katselmuksen toimittamista kohteessa.

Valittaja perustelee vaatimuksiaan valituksessaan 29.7.2019 mm. seuraavasti:

”… Kiinteistön omistajana … olen tyytymätön Laihian kunnan rakennus- ja ympäristölautakunnan päätökseen kosteusongelmasta …, mikä syntyi Rantalantien oikaisun seurauksena. Kiinteistö on rakennettu (50-51) rintamamiestalo kallioiselle tontille, kellarin sai vain 1/4 talon alle. Kivijalko valettiin suoraan kallioon. Rantalantien oikaisun yhteydessä joutuivat tien kohdalla tekemään räjäy(ty)stöitä (10)m etäisyydellä talosta. Tämä aiheutti vesivuodon kellariin yhdessä kiinteistön yläpuolen rajaojan tukkiminen korkealla maavallilla ja isoilla kivenlohkareilla. …

… Se että tieoikaisusta on kulunut 20 vuotta olen koko sen ajan ollut yhteydessä kuntaa(n) jotain on tehtykinkosteuden poistamiseksi onnistumatta. Nyt olen vasta huomannut epäkohdan, joka varmaan vaikuttaa pintavesien kulkeutumiseen, joka tuli esille yläpuolella (naapuri) ajatti lisämaata ruokamultaa yhteensä 5 autokuormaa  kohottaen perunamaataan. Siinä yhteydessä kiinnittyi huomio rajaojaan. Tieoikaisun yhteydessä oli muodostettu ojan esteeksi korkea maavalli näin pintavesillä ei ole pienintäkään mahdollisuutta päästä virtaamaan katuojaan minun puoleiseen tontin nurkkaukseen on kasattu isoja kivenlohkareita (en tarvitse niitä) voi viedä pois. …”

Vaasan hallinto-oikeus on 31.7.2019 pyytänyt lausuntoa lautakunnan 18.6.2019 § 35 tekemästä päätöksestä ja toimittamaan asiakirjat alkuperäisinä. Asian diaarinumero on 00962/19/4122.

Päätösehdotus

Esittelijä

Seppo Lamminaho, rakennustarkastaja

Lautakunta antaa Vaasan hallinto-oikeudelle seuraavan lausunnon:

Vastauksena valittajan esittämiin vaatimuksiin ja väitteisiin lautakunta viittaa päätökseen ja sen perusteluihin ja toteaa, että valittaja ei ole valituksessaan esittänyt mitään sellaista, mikä muuttaisi valituksenalaisen päätöksen, joten valitus tulee hylätä.

Päätös

Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

  • Mikko Kivelä, rakennustarkastaja, mikko.kivela@laihia.fi

Kuvaus

Vaasan hallinto- oikeus on 31.7.2019 pyytänyt lausuntoa lautakunnan 18.6.2019 § 35 tekemästä päätöksestä ja toimittamaan asiakirjat alkuperäisinä. Asian diaarinumero on 00962/19/4122.

Rakennus- ja ympäristölautakunta on toimittanut Vaasan hallinto-oikeudelle 5.9.2019 lausunnon koskien kyseistä päätöstä.

Kiinteistön omistaja on antanut 4.11.2019 vastineen, jossa vaaditaan asian käsittelyä kokonaisuutena, kaikki muuttujat huomioiden mm. seuraavasti:

”Vaadin asian käsittelyä kokonaisena kaikki muuttujat huomioiden mitä taannoin on tehty ja mitä ne aiheuttivat kiinteistölleni. Vaadin katselmusta tontillani epäselvien epäkohtien selvittämiseksi.

Kunnan rakennustarkastaja kirjasi käynnillään osan esittämiäni ongelmia myöhemmin suoritettua käsittelyä varten. Rakennustarkastaja ilmoitti, että ympäristölautakunta tulee käymään ja tekemään tarkastuksen tontillani. Ympäristölautakunta ei saapunutkaan sovittuun aikaan. Odotin 1,5 tuntia yli sovitun ajan. En saanut häneltä mitään yhteyden ottoa ja koska en asu kiinteistössä, lähdin pois. Tarkastaja sanoi häneltä asiaa tiedustellessani myöhemmin, että tarkastus on suoritettu. Olisin halunnut olla siinä mukana…

…Vesivuoto mitä kellariin tuli tarkastettiin kunnan vesi-insinöörin kanssa. Todettiin tulevan kivijalan alta. Hänen ehdottamansa ja toteuttamansa lattiakaivon rakenne ei tunnu olevan kenenkään tiedossa eikä muistissa. Tässä tullaan nyt siihen, että tie on tehty 20 vuotta sitten eikä viemäriä ole selvitetty. Talo on rakennettu 1950-luvulla…”

Vastine on kokonaisuudessaan nähtävillä kokouksessa.

Vaasan hallinto-oikeus on pyytänyt Laihian rakennus- ja ympäristölautakuntaa täydentämään lausuntoaan muutoksenhakijan esittämään asiaan siltä osin, että hänelle ei ole varattu tilaisuutta olla mukana suoritetuissa tarkastuksissa ja katselmuksissa. Lausuntoa tulee täydentää myös lattiakaivosta esitetyn osalta. Asian diaarinumero on 00962/19/4122.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Mikko Kivelä, rakennustarkastaja, mikko.kivela@laihia.fi

Lautakunta antaa Vaasan hallinto-oikeudelle täydennyksen lausuntoon seuraavanlaisesti:

Kiinteistön omistajalle on varattu tilaisuus vaikuttaa lautakunnan päätöksentekoon sekä esittää mielipiteensä esille tulleista seikoista. Rakennustarkastajan käynnin aikana on kirjattu asianosaisen esittämät huomautukset ja kirjeen muodossa vastattu viranomaisen tekemistä havainnoista.

Kiinteistön omistajan esittämään väittämään lattiakaivon rakenteesta todetaan, että Laihian kunnan tietojen mukaan kiinteistö on liitetty kunnan viemäriverkostoon. Toimenpiteenä lattiakaivon asentaminen ei edellytä rakennus- tai toimenpidelupaa.

Perustelut:

Rakennus- ja ympäristölautakunta on tutustunut katselmuskierroksellaan 15.5.2018 kiinteistön tilanteeseen. Kiinteistön omistaja on ilmoittanut vastineessaan, että lautakunta ei ole saapunut sovittuna aikana ja koska ei asu kohteessa, hän on lähtenyt pois.

Lautakunnan katselmuskierrokseen käytettävä aika riippuu kohteiden koosta sekä käsiteltävien asioiden laajuudesta, joten tarkkaa kellonaikaa yksittäiselle kohteelle ei voida antaa. Koska omistaja ei ole ollut katselmuskierroksen aikana paikalla on rakennustarkastaja käynyt kiinteistöllä 21.5.2018, jolloin omistaja on esitellyt kiinteistöään ja ongelmiksi tulleita seikkoja sen ylläpidossa. Käynnin jälkeen rakennustarkastaja on vastannut kirjeellä 27.6.2018 omistajan esittämiin ongelmiin.

Päätös

Lautakunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.


Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 § mukaan oikaisuvaatimusta eikä
kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Lisätietoja muutoksenhakukiellosta:
s-posti: laihian.kunta@laihia.fi