Tekninen lautakunta, kokous 22.10.2025

Esityslista on tarkastamaton

§ 93 Talousarvio 2026 / tekninen lautakunta / käyttötalousosa

LAIDno-2025-200

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Timo Perälä, talouspäällikkö, timo.perala@laihia.fi

Kuvaus

Tilinpäätös 2024 on alijäämäinen siten, että kumulatiiviseksi alijäämäksi muodostuu 30 856 euroa. Talousarvion seuraavat kaksi vuotta ovat myös alijäämäisiä, joten kumulatiivinen alijäämä asettaa vaatimuksia tulevien vuosien taloudelle. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Kunnan tulee taloussuunnitelmassa päättää yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla alijäämä mainittuna ajanjaksona katetaan. Kunnanvaltuusto on hyväksynyt talouden tasapainottamiseksi toimenpideohjelman vuosille 2024–2027. Talousarvio 2025, taloussuunnitelma ja investointisuunnitelma 2026–2027 ovat laadittu ao. toimenpideohjelman pohjalta. Talouden tasapainottaminen edellyttää toimenpideohjelman päivittämistä ja lisätoimenpiteitä vuoden 2025 aikana.

Alueelle suunnitellut energiainvestoinnit ovat siirtyneet vuodella eteenpäin. TE-palvelu-uudistuksessa kuntien rahoitusvastuu työttömyysetuuksista laajeni merkittävästi. Kunnan verotulojen arvioidaan kasvavan ja samoin ennakoivissa laskelmissa on nousua valtionosuuksissa. Asukasluvun lasku on tasaantunut ja on tällä hetkellä 7 657 (+1). Kuntaan ollaan rakentamassa uutta yritystilaa ja asuintalo- sekä teollisuustontteja on tulossa lisää.

Kunnan suurin toimintakulu on henkilöstömenot, joka on Laihialla 62 % kuluista. Pakollisia kuluja on 22 % ja muita kuluja on 16 %. Tuo 16 % kuluista on ainoa, josta voidaan leikata ilman isoja rakenteellisia muutoksia. Mutta siihen kuuluvat kaikki liikuntapalvelut, kulttuuripalvelut, teiden kunnossapito, yleiset alueet, kaikki tuet jne. Vähentäminen tai leikkaaminen niistä on hankalaa.

Talousarvion laatimista varten tarvitaan linjauksia alijäämän kattamiseen.

Päätösehdotus

Esittelijä

Jari Rantala, kunnanjohtaja, jari.rantala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää antaa linjaukset talouden tasapainottamisen toimenpideohjelman päivittämiseksi ja muista ratkaisuista talousarvion laatimista varten.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Kokouskäsittely

Asiantuntijoiksi kokoukseen saapuivat sivistysjohtaja Markku Laukkonen, tekninen johtaja Jari Mansikka-aho, hallinto- ja henkilöstöjohtaja Kaija Metsänranta ja talouspäällikkö Timo Perälä.

Valmistelija

  • Anu S Muurimäki, vs. tekninen johtaja, anu.muurimaki@laihia.fi

Kuvaus

Teknisen lautakunnan vuoden 2026 talousarvio on laadittu tarkasti, arvioiden kuluvan vuoden kustannustasoa sekä vahvistettua tilinpäätöstä, ja tiedossa olevia muutoksia talousarviovuonna 2026. 

Ravintopalveluiden siirtyminen teknisiin palveluihin sivistyspalveluista vuoden 2025 aikana muuttaa kustannusrakennetta, jolloin talousarvio ei ole täysin vertailukelpoinen aikaisempien talousarvioiden kanssa.

Huomattavimpia muutoksia kustannuspaikoilla ovat mm.

5200 Kiinteistöpalvelut
Toimintatulot pienenevät terveyskeskuksen osalta, koska kiinteistö siirtyy perustettavaan sote-kiinteistöyhtiöön. Tämän vuoksi myös toimintamenot pienenevät.

5270 Ravintopalvelut
Ravintopalvelut siirtyneet uutena teknisiin palveluihin.

5601 Vesilaitos, 5602 Viemärilaitos
Palkkakulujen jako vesilaitos ja viemärilaitos budjetoitu toteuman mukaisesti. 

5901 Rakennusvalvonta
Rakennusvalvonnan aloittama Rakennusrekisterin laadunparannus ja kiinteistöveroselvitys -​hanke jatkuu vuoden 2026 aikana. Hankkeella pyritään parantamaan kiinteistöillä sijaitsevien rakennusten tila- ja ominaisuustiedoista koostuvaa, kunnan ylläpitämää rakennus-​ ja huoneistorekisteriä, sekä varmistamaan kunnan alueella olevien kiinteistöjen ja kiinteistönomistajien tasavertainen kohtelu.

5903 Mittauspalvelut
Henkilöstökulut budjetoitu eri lailla kuin kuluvana vuonna.
Teknisen lautakunnan toiminnan tavoitteet vuodelle 2026 noudattavat kuluvan vuoden tavoitteita. 

Talousarvion 2026 käyttötalousosa sekä toiminnan tavoitteet esitetään kokouksessa. 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Anu S Muurimäki, vs. tekninen johtaja, anu.muurimaki@laihia.fi

Esitetään kokouksessa.