Kuvaus
Laihian kunnan hallintosäännön 153 §:n mukaan:
Asiat päätetään toimielimen kokouksessa viranhaltijan esittelystä. Vaalilaissa säädetyissä vaalitoimielimissä asiat päätetään kuitenkin puheenjohtaja selostuksen pohjalta.
Esittelijä vastaa esittelemiensä kokousasioiden asianmukaisesta valmistelusta ja on velvollinen tekemään toimielimelle päätösehdotuksen.
Esittelijän ehdotus on käsittelyn pohjana (pohjaehdotus). Jos esittelijä on keskustelun aikana muuttanut esityslistalla olevaa ehdotustaan, on muutettu ehdotus pohjaehdotus. Jos esittelijä ehdottaa asian poistamista esityslistalta, poistetaan asia, jollei toimielin toisin päätä.
Toimielin voi erityisestä syystä päättää, että asia käsitellään puheenjohtajan selostuksen pohjalta ilman viranhaltijan esittelyä. Toimielin voi silloin päättää, että puheenjohtajan ehdotus on käsittelyn pohjana eikä vaadi kannatusta.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Jouko Ranta, jouko.ranta@laihia.fi
Keskusvaalilautakunta päättää todeta, että keskusvaalilautakunnan kokouksissa asiat päätetään puheenjohtajan ja tämän estyneenä ollessa kokouksen varapuheenjohtajan selostuksen pohjalta hallintosäännön 153 §:n mukaisesti.