Keskusvaalilautakunta, kokous 7.6.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 40 Kotiäänestys

LAIDno-2023-348

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Maria Katajamäki, hallintokoordinaattori, maria.katajamaki@laihia.fi

Kuvaus

Kunnan keskusvaalilautakunta määrää hyvissä ajoin ennen ennakkoäänestysajanjakson alkua ne henkilöt,​ jotka toimivat kunnassa kotiäänestyksen vaalitoimitsijoina.

Kotiäänestyksen vaalitoimitsijoille ei ole vaalilaissa säädetty erityisiä kelpoisuusvaatimuksia. Vaalitoimitsijaksi voidaan siten määrätä tehtävään kykenevä 18 vuotta täyttänyt henkilö. Europarlamenttivaaleissa ehdokkaana oleva henkilö eikä myöskään ehdokkaan puoliso,​ lapsi,​ sisarus tai vanhempi saa olla vaalitoimitsijana kotiäänestyksessä.

Ennen vuonna 2013 tehtyä vaalilain muutosta (496/2013) kotiäänestyksen vaalitoimitsijoiksi voitiin määrätä vain vaalitoimikunnan jäseniä tai varajäseniä. Estettä ei ole sille,​ että keskusvaalilautakunta määrää heitä edelleenkin tähän tehtävään.

Kunnanhallitus on 27.11.2023 § 232 valinnut vaalitoimikuntaan seuraavat:
Pertti T Lehto, pj
Paula Riippi, vpj
Lasse Parhiala

Varajäsenet:
1. Heikki Riippi
2. Leena Parkkamäki
3. Arto Tuomisto
4. Allan Lehtimäki
5. Raija Viljanmaa

Keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja määrää sen,​ kuka vaalitoimitsijoiksi määrätyistä henkilöistä toimittaa kunkin yksittäisen kotiäänestyksen. Hän myös vastaa luettelon pitämisestä. Kotiäänestyksessä on oltava läsnä vaalitoimitsijan lisäksi äänestäjän valitsema tai hyväksymä 18-vuotta täyttänyt henkilö. Läsnä oleva henkilö voi olla esim. toinen keskusvaalilautakunnan kotiäänestyksen vaalitoimitsijaksi määräämä henkilö, joka ei kuitenkaan toimi kyseisessä äänestystilanteessa vaaliviranomaisen ominaisuudessa.

Ilmoittautuminen kotiäänestykseen päättyy tiistaina 28.5.2024 klo 16. Kotiäänestys tulee toimittaa ennakkoäänestysajanjakson aikana klo 9–20.

Kuntaan saapuneista kotiäänestyksen ilmoittautumislomakkeista ja puhelimitse vastaanotetuissa ilmoituksista tarkastetaan,​ että niissä ovat kaikki ilmoituksessa edellytetyt tiedot. Niistä lomakkeista muodostuu kotiäänestysilmoituksista pidettävä luettelo,​ kun lomaketta täydennetään seuraavilla tiedoilla:

  • kotiäänestykselle määrätty päivä ja kellonaika sekä tehtävään määrätty vaalitoimitsija ja
  • merkintä siitä,​ miten äänestysajankohta on äänestäjälle ilmoitettu.

Päätösehdotus

Esittelijä

Kaija Metsänranta, hallinto- ja henkilöstöjohtaja, kaija.metsanranta@laihia.fi

Keskusvaalilautakunta päättää

  1. määrätä kotiäänestyksen vaalitoimitsijoiksi vaalitoimikunnan jäsenet ja varajäsenet.
  2. valtuuttaa sihteerin ja avustavien toimistohenkilöiden vastaamaan kotiäänestyksen suunnitelman ja luettelon pitämisestä.

Päätös

  1. Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
  2. Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

  • Maria Katajamäki, hallintokoordinaattori, maria.katajamaki@laihia.fi

Kuvaus

Vaalitoimikunnan koulutus pidettiin 21.5.2024.

Vaalitoimikunta toteutti kotiäänestykset perjantaina 31.5.2024. Äänestäjiä oli yhteensä 18 henkilöä.

Suunnitelma kotiäänestysaikataulusta oli nähtävillä kokouksessa.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Kaija Metsänranta, hallinto- ja henkilöstöjohtaja, kaija.metsanranta@laihia.fi

Keskusvaalilautakunta päättää merkitä tiedoksi kotiäänestyksen järjestämisen.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.


Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa vaalilain 66 § mukaan hakea erikseen muutosta.

Lisätietoja muutoksenhakukiellosta:
s-posti: laihian.kunta@laihia.fi