Hyvinvointilautakunta, kokous 27.2.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 12 Liittyminen kuntien yhteiseen E-kirjastoon

LAIDno-2024-86

Valmistelija

  • Raija Löytölä, kirjastotoimenjohtaja, raija.loytola@laihia.fi

Kuvaus

Kuntien yhteinen e-kirjasto avataan 23.4.2024. E-kirjastoa on kehittänyt Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama e-kirjastohanke. Palvelu on liitetty osaksi Kansalliskirjastoa.

E-kirjastossa on lainattavissa e-kirjoja ja äänikirjoja suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi sekä jonkin verran myös muilla kielillä. Lisäksi palvelussa on kotimaisia aikakauslehtiä. Palvelua pääsee käyttämään E-kirjasto-mobiilisovelluksella.

Kunnat voivat liittyä e-kirjastoon 0,7 euron asukaskohtaista maksua vastaan. Jokainen kunta tekee oman yhteistyösopimuksen Kansalliskirjaston kanssa, mutta E-kirjastoon voi liittyä myös kimppana, jolloin kimpan pääkäyttäjät pääsevät hallinnoimaan oman verkostonsa tietoja keskitetysti E-kirjaston hallintaliittymässä ja verkoston kirjastot saavat yhteisen etusivunäkymän. Eepos-kirjastot ovat päättäneet liittyä E-kirjastoon kimppana. Kimppa voi liittyä E-kirjastoon vasta, kun kaikki kimppaan kuuluvat kunnat ovat tehneet sopimuksen.

Palvelua pääsevät käyttämään vain niiden kuntien asukkaat, jotka ovat liittyneet E-kirjastoon. Käyttöoikeus todennetaan vahvalla tunnistautumisella tarkastamalla käyttäjän kotikunta väestötietojärjestelmästä. Alle 13-vuotiaat lapset sekä sitä vanhemmat lapset, joilla ei ole Suomi.fi-tunnistautumista käytössään, pääsevät käyttämään palvelua huoltajan vahvan tunnistautumisen kautta. Tarkempi palvelukuvaus liitteenä.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Minna Hankaniemi, vapaa-aikapäällikkö, minna.hankaniemi@laihia.fi

Hyvinvointilautakunta päättää

1. että Laihian kunta liittyy kuntien yhteiseen E-kirjastoon osana Eppos-kirjastokimppaa

2. valtuuttaa sivistysjohtajan allekirjoittamaan yhteistyösopimuksen Kansalliskirjaston kanssa.

Päätös

1. Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

2. Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Tiedoksi

asianhallintasihteeri, sivistysjohtaja

Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJE 

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Laihian kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäville, ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua 
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on oikaisuvaatimuksessa tarkoitetun päätöksen tehnyt Laihian kunnan toimielin tai viranhaltija (kuntalain mukaiset kunnanhallituksen, lautakuntien ja viranhaltijoiden päätökset).

Oikaisuvaatimus toimitetaan osoitteella:

Laihian kunta / Kirjaamo, PL 13, 66401 Laihia

käyntiosoite: Laihiantie 50, 2. krs, 66400 Laihia 

sähköposti: laihian.kunta@laihia.fi
telekopio: 06 4771 224
Kirjaamon aukioloaika arkisin klo 9:00 – 15:00