Valmistelija
Kaija Metsänranta, hallinto- ja henkilöstöjohtaja, kaija.metsanranta@laihia.fi
Kuvaus
Kunnan keskusvaalilautakunta määrää hyvissä ajoin ennen ennakkoäänestysajanjakson alkua ne henkilöt, jotka toimivat kunnassa kotiäänestyksen vaalitoimitsijoina.
Kotiäänestyksen vaalitoimitsijoille ei ole vaalilaissa säädetty erityisiä kelpoisuusvaatimuksia. Vaalitoimitsijaksi voidaan siten määrätä tehtävään kykenevä 18 vuotta täyttänyt henkilö. Presidentinvaaleissa ehdokkaana oleva henkilö eikä myöskään ehdokkaan puoliso, lapsi, sisarus tai vanhempi saa olla vaalitoimitsijana kotiäänestyksessä.
Ennen vuonna 2013 tehtyä vaalilain muutosta (496/2013) kotiäänestyksen vaalitoimitsijoiksi voitiin määrätä vain vaalitoimikunnan jäseniä tai varajäseniä. Estettä ei ole sille, että keskusvaalilautakunta määrää heitä edelleenkin tähän tehtävään.
Kunnanhallitus on 27.11.2023 § 232 valinnut vaalitoimikuntaan seuraavat:
Pertti T Lehto, pj
Paula Riippi, vpj
Lasse Parhiala
Varajäsenet:
1. Heikki Riippi
2. Leena Parkkamäki
3. Arto Tuomisto
4. Allan Lehtimäki
5. Raija Viljanmaa
Keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja määrää sen, kuka vaalitoimitsijoiksi määrätyistä henkilöistä toimittaa kunkin yksittäisen kotiäänestyksen. Hän myös vastaa luettelon pitämisestä. Kotiäänestyksessä on oltava läsnä vaalitoimitsijan lisäksi äänestäjän valitsema tai hyväksymä 18-vuotta täyttänyt henkilö. Läsnä oleva henkilö voi olla esim. toinen keskusvaalilautakunnan kotiäänestyksen vaalitoimitsijaksi määräämä henkilö.
Ilmoittautuminen kotiäänestykseen päättyy tiistaina 16.1.2024 klo 16. Kotiäänestys tulee toimittaa ennakkoäänestysajanjakson aikana klo 9–20.
Kuntaan saapuneista kotiäänestyksen ilmoittautumislomakkeista ja puhelimitse vastaanotetuissa ilmoituksista tarkastetaan, että niissä ovat kaikki ilmoituksessa edellytetyt tiedot. Niistä lomakkeista muodostuu kotiäänestysilmoituksista pidettävä luettelo, kun lomaketta täydennetään seuraavilla tiedoilla:
- kotiäänestykselle määrätty päivä ja kellonaika sekä tehtävään määrätty vaalitoimitsija ja
- merkintä siitä, miten äänestysajankohta on äänestäjälle ilmoitettu.
Päätösehdotus
Esittelijä
Maria Katajamäki, hallintokoordinaattori, maria.katajamaki@laihia.fi
Keskusvaalilautakunta päättää
- määrätä kotiäänestyksen vaalitoimitsijoiksi vaalitoimikunnan jäsenet ja varajäsenet.
- valtuuttaa sihteerin ja avustavan henkilöstön vastaamaan kotiäänestyksen suunnitelman ja luettelon pitämisestä.
Päätös
Keskusvaalilautakunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.