Kunnanhallitus, kokous 6.11.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 188 Määräraha talousarvioon 2023 / Uuden kunnanviraston rakentamishanke

LAIDno-2023-478

Valmistelija

  • Jukka Giren, talousjohtaja, jukka.giren@laihia.fi

Kuvaus

Uuden kunnanviraston rakentamishanketta ja sen valmistelua varten kunnanhallitus nimesi Laihian Virastokeskus hankkeen ohjausryhmän (kh 11.9.2023 § 157). 

Uuden kunnanviraston rakentamishankkeen tavoitteena ovat sekä kunnan henkilöstöä, luottamushenkilöitä että kuntalaisia palvelevat tilat. Kunnanviraston asiakaspalvelupiste sekä kiinteistössä nykyisin työskentelevä henkilöstö (hallintopalvelut, sivistyspalveluiden hallinto, hyvinvointipalveluiden hallinto, tekniset palvelut) jatkaisivat työtään myös uudessa virastotalossa. Rakennukseen on tarkoitus sijoittaa myös valtuustosali sekä muita kokoustiloja. Kunnanviraston suunnittelua ohjaavat käytännön tarpeet terveellisiin ja nykyaikaisiin työskentelytiloihin, sekä kunnan asiakaspalvelunäkökulma, kuntastrategia ja päätöksenteon tarpeet.

Kunnanviraston rakentamishankkeen suunnittelua tehdään jo vuoden 2023 puolella. Tätä varten tarvitaan määräraha vuoden 2023 talousarvion investointiosaan. Määräraha voidaan kattaa määrärahasiirrolla.

Hankkeen varsinaisista määrärahoista tehdään päätös vuoden 2024 talousarvion ja vuosien 2025–2026 taloussuunnitelman käsittelyn yhteydessä.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Kaija Metsänranta, hallinto- ja henkilöstöjohtaja, kaija.metsanranta@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto

  1. myöntää 10.000 euron määrärahan vuoden 2023 talousarvion investointiosaan kunnanviraston rakentamishankkeen suunnitteluun (projekti 5260).
  2. hyväksyy, että määräraha katetaan teknisen lautakunnan investointimäärärahasta ”Kiinteistöjen yhteisinvestoinnit / Ennalta arvaamattomat korjaukset” (projekti 5197).

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.

Merkitään, että puheenjohtaja Minna Niemi oli poistuneena kokouksesta esteellisenä (yhteisöjäävi/läheinen Koy Laihian Virastokeskuksen toimitusjohtaja) eikä ottanut osaa asian käsittelyyn tai päätöksentekoon. Puhetta johti 1. vpj. Sauli Tuomela.

Merkitään, että päätöksenteon jälkeen Niemi palasi kokoukseen ja ryhtyi johtamaan puhetta, ja Tuomela palasi paikoilleen.


Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 § mukaan oikaisuvaatimusta eikä
kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Lisätietoja muutoksenhakukiellosta:

sähköposti: laihian.kunta@laihia.fi