Kunnanhallitus, kokous 9.10.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 173 Perusopetuksen opetuspäällikön virka

LAIDno-2023-405

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Markku Laukkonen, sivistysjohtaja, markku.laukkonen@laihia.fi

Kuvaus

Kuntalain 88 §:n mukaan viran perustamisesta ja lakkauttamisesta päättää valtuusto tai hallintosäännössä määrätty kunnan muu toimielin. Laihian kunnan hallintosäännön 24 §:n mukaan valtuusto päättää niiden virkojen perustamisesta ja lakkauttamisesta sekä virkanimikkeen muuttamisesta ja virkasuhteen muuttamisesta työsuhteeksi, joiden vakinaisesta täyttämisestä se päättää. Kunnanhallitus päättää muiden virkojen perustamisesta ja lakkauttamisesta sekä virkasuhteen muuttamisesta työsuhteeksi. Kuntalain mukaan virat perustetaan sellaisia tehtäviä varten, joissa käytetään julkista valtaa. Vaikka henkilön tehtäviin sisältyisi julkisen vallan käyttöä vain vähäisessä määrin, henkilön tulee olla kuntaan virkasuhteessa. Erityislainsäädännössä voi olla säännöksiä viroista ja virkasuhteen käytöstä. Lähtökohtana on kuntalain mukaan se, että julkisen vallan käyttöä sisältävää tehtävää varten perustetaan virka.

Laihian kunnanvaltuusto on kokouksessaan 19.6.2023 päättänyt

  1. purkaa Laihian perusopetuksen yhtenäiskoulun hallintomallin,​
  2. että uudeksi hallintomalliksi tulee sivistyslautakunnan ehdottama hallintomalli A liitteen mukaisena

Uudessa Laihian perusopetuksen hallintomallissa sivistysjohtajan alaisuudessa toimii kaksi virkarehtoria ja opetuspäällikkö. Opetuspäällikön virka on uusi perustettava virka. Opetuspäällikön viran perustamisella haetaan laatua ja tehokkuutta kunnan suurimmalle toimialalle, jolla järjestetään kunnan strategian mukaisesti suurin osa kunnan lasten, nuorten ja perheiden palveluista. 

Opetuspäällikkö toimii perusopetuksen tulosalueen tehtäväaluejohtajana vastaten tulosalueen toiminnasta sivistysjohtajan suorassa alaisuudessa. Tulosalueen toimintaan kuuluu alakoulut, yläkoulu, aamu- ja iltapäivätoiminta sekä erityisopetuksen koordinointi.  Opetuspäällikkö toimii esihenkilönä rehtoreille ja koulunjohtajille. Viran tarkka toimivalta ja viran perustamisesta aiheutuvat muutokset tuodaan valtuuston päätettäväksi hallintosäännön hyväksymisen yhteydessä. Opetuspäällikön työaika on KVTES:n mukainen toimistotyöaika.

Viran kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto sekä rehtorin kelpoisuuden antavat opetushallinnon opinnot.

Päätösehdotus

Esittelijä

Markku Laukkonen, sivistysjohtaja, markku.laukkonen@laihia.fi

Sivistyslautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että Laihian perusopetukseen perustetaan 1.8.2024 alkaen opetuspäällikön virka. Viran kelpoisuusvaatimuksena on virkaan soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja rehtorin kelpoisuuden antavat opetushallinnon opinnot. Kunnan hallintosääntöön tehdään tarvittavat muutokset.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Kaija Metsänranta, hallinto- ja henkilöstöjohtaja, kaija.metsanranta@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää, että

1. Laihian perusopetukseen perustetaan opetuspäällikön virka 1.8.2024 alkaen.

2. viran kelpoisuusvaatimuksena on virkaan soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja rehtorin kelpoisuuden antavat opetushallinnon opinnot.

3. hallintosääntöön tehdään tarvittavat muutokset.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.


Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJE 

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Laihian kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäville, ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua 
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on oikaisuvaatimuksessa tarkoitetun päätöksen tehnyt Laihian kunnan toimielin tai viranhaltija (kuntalain mukaiset kunnanhallituksen, lautakuntien ja viranhaltijoiden päätökset).

Oikaisuvaatimus toimitetaan osoitteella:

Laihian kunta / Kirjaamo, PL 13, 66401 Laihia

käyntiosoite: Laihiantie 50, 2. krs, 66400 Laihia 

sähköposti: laihian.kunta@laihia.fi
telekopio: 06 4771 224
Kirjaamon aukioloaika arkisin klo 9:00 – 15:00