Tekninen lautakunta, kokous 9.11.2022

Pöytäkirja on tarkastamaton

§ 93 Torisääntö

LAIDno-2022-501

Valmistelija

  • Jari Mansikka-aho, tekninen johtaja, jari.mansikka-aho@laihia.fi

Kuvaus

Kunnan keskustassa on kaksi torialuetta. S-marketin piha-alueella sijaitseva tori sekä vt3 ja nuorisoseuran välissä oleva uusi tori. Torialueiden käyttö on vilkasta etenkin kesäaikaan ja siksi torien käytöstä sekä myyntipaikkojen varauksesta on oltava kirjalliset säännöt, joita noudattamalla pyritään välttämään päällekkäisyydet ym. ongelmatilanteet. Sääntö koskee torikaupan lisäksi kaikkea siihen verrattavaa myynti-, esittely-, ym. toimintaa sekä torialueilla järjestettäviä tapahtumia. Torin ylläpitäjällä tarkoitetaan torista vastaavaa Laihian kuntaa tai muuta tahoa, jolle kunta on luovuttanut torin hallinnointiin tai valvontaan kuuluvia tehtäviä. Myyntipaikkojen vuokran tulisi kattaa kunnalle niistä aiheutuvat kulut, kuten sähkö-, siivous- ja kunnossapitokustannukset.

Kunnassa on kunnanvaltuusto hyväksynyt 28.-29.11.1990 § 123 ja Vaasan lääninhallitus vahvistanut 13.2.1991 Laihian kunnan torisäännön. Säännöt ovat kuitenkin vanhentuneet, sillä lokakuussa 2003 voimaan tullut järjestyslaki, jonka tarkoitus on edistää järjestystä ja turvallisuutta yleisillä paikoilla sekä ehkäistä vaaratilanteiden syntymistä korvasi kuntien omat järjestyssäännöt.

Kunnan hallintosäännön mukaan tekninen lautakunta päättää yleisten alueiden käyttöä koskevista asioista, ellei kyse ole lyhytaikaisista / kiireellisistä tilanteista, jolloin ratkaisuvalta on katuinsinöörillä.

Oheismateriaalina v. 1991 vahvistettu torisääntö.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jari Mansikka-aho, tekninen johtaja, jari.mansikka-aho@laihia.fi

Tekninen lautakunta päättää hyväksyä liitteenä olevat torisäännöt.

Päätös

Keskustelun aikana puheenjohtaja Juhana Hilmola esitti jäsen Anne-Mari Poolan ja jäsen Iida Viholaisen kannattamina esittelijän ehdotuksesta poiketen, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi.

Julistettuaan keskustelun päättyneeksi puheenjohtaja totesi, että koska on tehty esittelijän ehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys, asiasta on äänestettävä.

Puheenjohtaja ehdotti äänestystavaksi kädennostoäänestystä. Äänestystapa hyväksyttiin yksimielisesti.

Toimitetussa kädennostoäänestyksessä puheenjohtaja Juhana Hilmolan esitys sai 9 ääntä (Hilmola, Haapaluoma, Kasi-Kangasmaa, Niemistö, Poola, Riiki, Tekoniemi, Vatilo, Viholainen) ja esittelijän ehdotus sai 0 ääntä.

Julistettuaan äänestyksen tuloksen puheenjohtaja totesi lautakunnan päättäneen äänin 9–0, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi.


Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 § mukaan oikaisuvaatimusta eikä
kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Lisätietoja muutoksenhakukiellosta:

sähköposti: laihian.kunta@laihia.fi