Kunnanhallitus, kokous 12.12.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 253 Kunnallisneuvoksen arvonimen hakeminen

LAIDno-2022-484

Valmistelija

  • Maria Katajamäki, hallintokoordinaattori, maria.katajamaki@laihia.fi

Kuvaus

Arvonimi on tasavallan presidentin kansalaiselle myöntämä julkisen arvonannon osoitus hänen suomalaisen yhteiskunnan hyväksi tekemästään työstä. Arvonimiä on käytössä noin 100.

Arvonimeä haetaan kirjallisesti verkkolomakkeella. Esityksen voivat tehdä yksityiset henkilöt, yhteisöt tai molemmat yhdessä. Esitykseen on sisällytettävä allekirjoitettu sitoumus arvonimestä perittävän veron suorittamisesta sekä arvonimen saajan suostumus tietojen hankkimiseen viranomaisilta. Haetun arvonimen on tarkoitus kuvata henkilön elämäntyötä, mikä osoitetaan hakemuksen perusteluissa. Arvonimeen ei liity oikeuksia eikä velvollisuuksia.

Koska arvonimi on lain mukaan julkisen arvonannon osoitus, on sen katsottu edellyttävän, että arvonimen saaja on menestynyt poikkeuksellisen hyvin omalla työ- tai virkaurallaan tai elämäntyössään muuten. Lisäksi edellytetään yhteiskunnallisia ansioita. Ne voivat olla valtiollisia tai kunnallisia tai liittyä henkilön toimintaan esim. järjestöissä, vapaaehtoistyössä tai kirkon piirissä.

Valtuutettu Sauli Tuomela on toiminut pitkään valtuutettuna sekä useissa muissa luottamustehtävissä Laihian kunnassa. Lisäksi hän on useiden vuosikymmenien ajan osallistunut erilaisten laihialaisten yhdistysten ja yhteisöjen toimintaan. Tuomelan pitkä poliittinen ura sekä muu vapaaehtoistoiminta on kunnan nykyhistoriassa ainutlaatuista.

Haettavaa kunnallisneuvoksen arvonimeä ovat tukemassa myös Laihian Eränkävijät ry, Laihian Osuuspankki, Laihian Riistanhoitoyhdistys, Laihian seurakunta sekä Pohjanmaan Kokoomus.

Hakemuksen yhteydessä on annettava sitoumus arvonimestä perittävän veron suorittamisesta. Kunnallisneuvoksen arvonimestä suoritettava vero on 8.700 euroa. Määräraha kunnallisneuvoksen arvonimen rahoittamiseen on varattu vuoden 2023 talousarvioon.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jukka Giren, talousjohtaja, jukka.giren@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää, että Laihian kunta

  • hakee Sauli Tuomelalle kunnallisneuvoksen arvonimeä
  • sitoutuu arvonimestä perittävän 8.700 euron suuruisen veron suorittamiseen.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.

Merkitään, että jäsen Antti Tuomela (osallisuusjäävi/läheinen asianosaisena) ja kunnanhallituksen 1. vpj. Sauli Tuomela (osallisuusjäävi/asianosainen) poistuivat kokouksesta esteellisinä, eivätkä ottaneet osaa asian käsittelyyn tai päätöksentekoon. Merkitään, että kokoukseen saapuivat A. Tuomelan tilalle varajäsen Raimo O. Kinnari ja S. Tuomelan tilalle varajäsen Juha Haapaluoma.

Merkitään, että päätöksenteon jälkeen A. Tuomela ja S. Tuomela palasivat kokoukseen. Haapaluoma ja Kinnari poistuivat kokouksesta.


Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJE 

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Laihian kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäville, ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua 
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on oikaisuvaatimuksessa tarkoitetun päätöksen tehnyt Laihian kunnan toimielin tai viranhaltija (kuntalain mukaiset kunnanhallituksen, lautakuntien ja viranhaltijoiden päätökset).

Oikaisuvaatimus toimitetaan osoitteella:

Laihian kunta / Kirjaamo, PL 13, 66401 Laihia

käyntiosoite: Laihiantie 50, 2. krs, 66400 Laihia 

sähköposti: laihian.kunta@laihia.fi
telekopio: 06 4771 224
Kirjaamon aukioloaika arkisin klo 9:00 – 15:00