Konserni- ja elinvoimajaosto, kokous 15.11.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 28 Laihian Tilapalvelu Oy / tilannekatsaus

LAIDno-2022-340

Aikaisempi käsittely

Päätösehdotus

Esittelijä

Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää 

  • uuden perustettavan yhtiön nimen.
  • esittää perustettavan yhtiön hallitukseen valittavaksi kolme (3) varsinaista jäsentä sekä nimeää jäsenistä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
  • esittää nimettäväksi perustettavan yhtiön toimitusjohtajan.
  • perustettavan yhtiön osakepääomasta.
  • valtuuttaa kunnanjohtajan ja talousjohtajan määrittelemään muut yhtiön perustamiseen liittyvät tarpeelliset asiat, pitämään perustamiskokouksen ja tekemään tarpeelliset toimet yhtiön perustamiseksi.

 

Kunnanhallitus päättää todeta, että uuden perustettavan yhtiön yhtiökokousedustajan nimeää konserni- ja elinvoimajaosto (hallintosääntö § 49).

Päätös

Kunnanhallitus päätti yksimielisesti, että uuden perustettavan yhtiön nimi on Laihian Tilapalvelu Oy.

Kunnanhallitus päätti yksimielisesti esittää perustettavan yhtiön hallitukseen valittavaksi kolme (3) varsinaista jäsentä ja ehdotuksesta poiketen lisäksi yhden (1) varajäsenen, sekä nimetä jäsenistä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan seuraavasti:
Varsinainen jäsen
Arto Tuomisto, pj.
Janne Laine, vpj.
Marja Eveliina Salminen
Varajäsen
Jukka Harju

Kunnanhallitus päätti yksimielisesti esittää nimettäväksi perustettavan yhtiön toimitusjohtajaksi Arto Sjöblomin.

Kunnanhallitus päätti yksimielisesti, että perustettavan yhtiön osakepääoma on 2.500 euroa.

Kunnanhallitus päätti yksimielisesti valtuuttaa kunnanjohtajan ja talousjohtajan määrittelemään muut yhtiön perustamiseen liittyvät tarpeelliset asiat, pitämään perustamiskokouksen ja tekemään tarpeelliset toimet yhtiön perustamiseksi.

Kunnanhallitus päätti yksimielisesti todeta, että uuden perustettavan yhtiön yhtiökokousedustajan nimeää konserni- ja elinvoimajaosto (hallintosääntö § 49).

Valmistelija

  • Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kuvaus

Yhtiön perustamista on valmisteltu yhteistyössä Vasekin sekä Ki Oy Laihian Vuokratalojen ja Laihian Nuuka Lämpö Oy:n toimitusjohtajan kanssa.

Kokouksessa annettiin tilannekatsaus valmistelusta.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Konserni- ja elinvoimajaosto päättää merkitä tilanteen tiedoksi.

Päätös

Konserni- ja elinvoimajaosto hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.


Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 § mukaan oikaisuvaatimusta eikä
kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Lisätietoja muutoksenhakukiellosta:

sähköposti: laihian.kunta@laihia.fi