Tarkastuslautakunta, kokous 27.10.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 57 Kunnanhallituksen vastine arviointikertomukseen 2021

LAIDno-2022-120

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kuvaus

Tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Lautakunta voi antaa valtuustolle muitakin tarpeellisena pitämiään selvityksiä arvioinnin tuloksista.
Kunnanhallitus antaa valtuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta. (Kuntalaki 121 §)

Tarkastuslautakunta pyytää kunnanhallituksen lausunnon 30.9.2022 mennessä konkreettisista toimenpiteistä, joihin arviointikertomuksessa nostettujen asioiden kuntoon saattamiseksi on ryhdytty.

Päätösehdotus

Esittelijä

Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää antaa tarkastuslautakunnalle liitteenä olevan selvityksen ja tiedot toimenpiteistä, joihin on ryhdytty vuoden 2021 arviointikertomuksessa esitettyjen huomioiden osalta.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.

Valmistelija

  • Marju Erkkilä, KPMG, marju.erkkila@kpmg.fi

Kuvaus

Tarkastuslautakunta käy läpi kunnanhallituksen vastineen arviointikertomukseen 2021 ja valmistelee vastineen esittelyn kunnanvaltuustolle.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Lea Ranne, lea.ranne@laihia.fi

Tarkastuslautakunta käsittelee kunnanhallituksen antaman vastineen arviointikertomukseen 2021.

Päätös

Merkittiin kunnanhallituksen vastine tiedoksi ja päätettiin viedä se valtuustolle tiedoksi.


Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 § mukaan oikaisuvaatimusta eikä
kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Lisätietoja muutoksenhakukiellosta:

sähköposti: laihian.kunta@laihia.fi