Kunnanvaltuusto, kokous 20.6.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 32 Arviointikertomus 2021

LAIDno-2022-120

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Marju Erkkilä, KPMG

Kuvaus

Tarkastuslautakunnan tehtävänä on:
1) valmistella valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat;
2) arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla.

Tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Lautakunta voi antaa valtuustolle muitakin tarpeellisena pitämiään selvityksiä arvioinnin tuloksista. (Kuntalaki 121 §)

Toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumista arvioidaan toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen pohjalta sekä asiantuntijoiden kuulemisten perusteella.

Päätösehdotus

Esittelijä

Heikki Mäkinen, heikki.makinen@laihia.fi

Tarkastuslautakunta aloittaa arviointikertomuksen laadinnan ja sitä jatketaan seuraavassa kokouksessa.

Päätös

Hyväksyttiin puheenjohtajan ehdotus.

Valmistelija

Marju Erkkilä, KPMG

Kuvaus

Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen sekä arvioinnin järjestämistä varten.

Tarkastuslautakunnan tehtävänä on:
1) valmistella valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat;
2) arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla;

Tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Lautakunta voi antaa valtuustolle muitakin tarpeellisena pitämiään selvityksiä arvioinnin tuloksista. (Kuntalaki 121 §)

Toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumista arvioidaan toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen pohjalta sekä asiantuntijoiden kuulemisten perusteella.

Päätösehdotus

Esittelijä

Heikki Mäkinen, heikki.makinen@laihia.fi

Tarkastuslautakunta hyväksyy ja allekirjoittaa arviointikertomuksen.

Päätös

Päätettiin jatkaa arviointikertomuksen laadintaa seuraavassa kokouksessa.

Päätösehdotus

Esittelijä

Heikki Mäkinen, heikki.makinen@laihia.fi

Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen laadintaa.

Päätös

Hyväksyttiin puheenjohtajan ehdotus.

Päätösehdotus

Esittelijä

Heikki Mäkinen, heikki.makinen@laihia.fi

Tarkastuslautakunta hyväksyy ja allekirjoittaa arviointikertomuksen 2021.

Tarkastuslautakunta tarkastaa tämän pykälän kokouksessa.

Päätös

Päätettiin yksimielisesti hyväksyä ja allekirjoittaa arviointikertomus vuodelta 2021.

Tarkastuslautakunta lähettää arviointikertomuksen kunnanvaltuuston käsiteltäväksi.

Tarkastuslautakunta tarkasti tämän pykälän kokouksessa.

Arviointikertomus 2021 lisätään pöytäkirjaan liitteeksi.

Päätösehdotus

Tarkastuslautakunta esittää kunnanvaltuustolle, että se käsittelee arviointikertomuksen 2021.

Päätös

Kunnanvaltuusto päätti yksimielisesti merkitä arviointikertomuksen vuodelta 2021 tiedoksi.

Merkitään, että tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Heikki Mäkinen käytti puheenvuoron ja esitteli kokouksessa arviointikertomuksen vuodelta 2021.

Merkitään, että arviointikertomuksen kappaleessa 6.3 Sivistyslautakunta sivulla 9 on virheellisesti kirjoitettu yhteiskoulu, pitäisi olla yhtenäiskoulu, ja sivulla 10 itsepalvelukirjasto, pitäisi olla omatoimikirjasto.


Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 § mukaan oikaisuvaatimusta eikä
kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Lisätietoja muutoksenhakukiellosta:

sähköposti: laihian.kunta@laihia.fi