Kunnanhallitus, kokous 6.6.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 119 Asemakaavoituksen käynnistämissopimus / Ratikyläntien katualue (osa)

LAIDno-2022-202

Valmistelija

  • Anna Annila, maanmittausinsinööri, anna.annila@laihia.fi

Kuvaus

Korttelin 51 tonttien 6, 7 ja 8 osalta on suunnitelmissa aloittaa kaavamuutosprosessi, joka mahdollistaisi asuinliikerakennusten rakentamisen autokatoksineen tehokkuudella e=1. Samassa yhteydessä on tarkoitus selvittää kaavamuutosmahdollisuudet tontin nro 8 ja Ratikyläntien välissä sijaitsevan kiinteistön 399–416–4–158 osalta. Maanomistajan tavoitteena on palauttaa omistamalleen kiinteistölle rakennusoikeutta, joka on vuonna 2010 voimaan tulleen kaavamuutoksen (Kyröntien kauppakeskusalueen asemakaava) myötä menetetty. Lisäksi kiinteistölle tulisi saada oma liittymä.

Kyseessä olevan kiinteistön pinta-ala on noin 874 m2. Alue rajautuu koillisessa Tampereentiehen, lounaassa Kauppatiehen ja luoteessa Ratikyläntiehen. Kiinteistö on yksityisten henkilöiden omistuksessa.

Laihian kirkonseudun osayleiskaavan päivitys on tullut alueella voimaan 12.12.2016. Osayleiskaavassa suunnittelualue on osoitettu katualueeksi, jolla sijaitsee myös ohjeellinen uusi kevyen liikenteen reitti. Suunnittelualue sijaitsee lisäksi yleiskaavan kerrostalovyöhykkeen sisäpuolella ja osittain yleiskaavaan merkityn Pohjanmaan maakuntakaavan 2030 mukaisella maakunnallisesti arvokkaalla kulttuuriympäristöalueella. Yleiskaavan voimaantulon jälkeen on valmistunut Pohjanmaan maakuntakaava 2040, jossa alue on edelleen maakunnallisesti arvokas kulttuuriympäristö.

Alueella on 22.5.2017 hyväksytty ja 3.9.2020 voimaan tullut asemakaava. Asemakaavassa suunnittelualue on katualuetta. Lähiympäristössä on toteutettu vt18-tiehanke, jossa kiinteistön 399–416–4–158 alueelle ei sijoittunut liikenneväyliä.

Maanomistajan kanssa on neuvoteltu asemakaavoituksen käynnistämissopimuksesta. Sopimuksen tarkoituksena on, että kunta ja maanomistaja sopivat sopimusalueen asemakaavoituksen käynnistämisestä ja siihen liittyvistä ehdoista. Laihian kunta sitoutuu maksamaan sopimuksessa tarkoitetun alueen osuuden kaavamuutoskustannuksista. Kyseinen alue on ennen vuotta 2010 ollut asemakaavassa liike- ja toimistorakennusten korttelialue, mutta se on kaavamuutoksella muutettu katualueeksi. Tällöin on nähty tarve kevyen liikenteen alikululle vt3:n alitse, joka olisi kulkenut kiinteistön 399–416–4–158 alueella. Nyt vt18-tiehankkeen toteuduttua kyseinen tilatarve on poistunut.

Kunta voi tehdä kaavoitukseen ja kaavojen toteuttamiseen liittyviä sopimuksia (maankäyttösopimus). Maankäyttösopimuksissa ei voida kuitenkaan sitovasti sopia kaavojen sisällöstä.
Maankäyttösopimus voidaan osapuolia sitovasti tehdä vasta sen jälkeen, kun kaavaluonnos tai -ehdotus on ollut julkisesti nähtävillä. Tämä ei koske sopimusten tekemistä kaavoituksen käynnistämisestä.
Maankäyttösopimuksesta tiedotetaan kaavan laatimisen yhteydessä. Tarkoituksesta tehdä maankäyttösopimus on tiedotettava osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa. Jos tarkoitus tehdä maankäyttösopimus tulee esille vasta sen jälkeen, kun osallistumis- ja arviointisuunnitelma on laadittu, asiasta tulee kaavan laatimisen yhteydessä tiedottaa osallisten tiedonsaannin kannalta sopivalla tavalla. (Maankäyttö- ja rakennuslaki 91 b §)

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää osaltaan hyväksyä Laihian kunnan ja maanomistajien välisen asemakaavoituksen käynnistämissopimuksen liitteen mukaisena.

Kunnanhallitus päättää todeta, että kaavaehdotuksen valmistuttua mahdollisesti tehtävä maankäyttösopimus tuodaan kunnanhallitukselle hyväksyttäväksi.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.


Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJE 

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Laihian kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäville, ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua 
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on oikaisuvaatimuksessa tarkoitetun päätöksen tehnyt Laihian kunnan toimielin tai viranhaltija (kuntalain mukaiset kunnanhallituksen, lautakuntien ja viranhaltijoiden päätökset).

Oikaisuvaatimus toimitetaan osoitteella:

Laihian kunta / Kirjaamo, PL 13, 66401 Laihia

käyntiosoite: Laihiantie 50, 2. krs, 66400 Laihia 

sähköposti: laihian.kunta@laihia.fi
telekopio: 06 4771 224
Kirjaamon aukioloaika arkisin klo 9:00 – 15:00