Vapaa-aikalautakunta, kokous 27.5.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 24 Uimahallin aukioloajat

LAIDno-2020-595

Valmistelija

  • Helena Lahtinen, terveys- ja hyvinvointijohtaja, helena.lahtinen@laihia.fi

Kuvaus

Uimataitoviikkoa vietetään 17-23.5.2021. Suomen Uimaopetus – ja Hengenpelastusliitto (SUH) järjestää uimataidon merkitystä esiin tuovan toimintaviikon jo 22. kerran. Tänä vuonna viikkoa sävyttää huoli koronapandemian vaikutuksista lasten uimataitoon. SUH haluaa Uimataitoviikon myötä herättää keskustelua uimataidon merkityksestä Suomessa ja kannustaa tulevia kuntapäättäjiä varaamaan riittävät resurssit koulujen uinninopetukselle tulevina vuosina sekä perheitä uimaan ja kehittämään uimataitoa yhdessä. Aiempien tutkimusten mukaan noin joka neljäs Suomessa asuva 12-vuotias ei osaa uida kunnolla. Niissä kunnissa, joissa opetussuunnitelman mukaista uimaopetusta ei järjestetä lainkaan tai vain vähäisessä määrin, heikkouimataitoisia tai jopa kokonaan uimataidottomia on vielä huomattavasti enemmän.

Laihialla uimahalli palvelee laajasti kaiken ikäisiä kuntalaisia. Uinti on uimataidon oppimisen ja liikunnan harrastamisen ohella sopiva liikuntamuoto useissa sairauksissa ja liikuntaharrastuksena täysin riippumaton sääolosuhteista. 

Uimahalli on päivittäisessä käytössä, joskin koronarajoitukset ovat vaikuttaneet kävijämääriin.  Yksittäisten uinninharrastajien ohella iltaisin on vesijumpparyhmiä ja kouluaikoina arkipäivisin koululaisryhmiä klo 9-14 aikavälillä. Kesäaikana lapsia on uimakouluryhmissä ilmoittautuneiden ja uimaopettajaresurssien rajoissa. Varhainen aamu-uintimahdollisuus on suosittu, perjantai-illan viimeisten tuntien kävijämäärä on vähäinen. Viikonloppuisin perheitä käy sekä aamu- että iltapäivällä. Kesäkuukausina (toukokuu-elokuu) halli on viikonloppuisin kiinni, samoin jouluntienoon ja vuodenvaihteen aikoina. 

Uimahallin aukioloajat ovat pääosin käyttäjien tarpeiden mukaiset. Perjantai-illan aukioloaikaa voi kävijämäärien vähyyden perusteella lyhentää illan viimeisen tunnin osalta. Viikonloppuisin lapsiperheitä käy lasten iän ja päivärytmin mukaan sekä aamuisin että iltapäivällä, joten aukioloajan pidentäminen tunnilla sekä aamusta että illasta mahdollistaa useammille uimassa käynnin ilman henkilöstön työvuorojen lisäämistä.

 

 

 

 

 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Helena Lahtinen, terveys- ja hyvinvointijohtaja, helena.lahtinen@laihia.fi

 

Viikonpäivä Talviaika 1.9.-30.4. Ehdotus Kesäaika 1.5.-31.8. Ehdotus
Maanantai 6-21 6-21 6-20 6-20
Tiistai 10-21 10-21 10-20 10-20
Keskiviikko 13-21 13-21 13-20 13-20
Torstai 10-21 10-21 10-20 10-20
Perjantai 13-21 13-20 13-20 13-20
Lauantai 10-16 9-17 kiinni kiinni
Sunnuntai 10-16 9-17 kiinni kiinni

 

Vapaa-aikalautakunta päättää hyväksyä uimahallin aukioloajat ehdotuksen mukaisesti.

 

Esittelijän kokouksessa muuttama ehdotus

 

Viikonpäivä Talviaika 1.8.-31.5. Ehdotus Kesäaika 1.6.-31.7. Ehdotus
Maanantai 6-21 6-21 6-20 6-20
Tiistai 10-21 10-21 10-20 10-20
Keskiviikko 13-21 13-21 13-20 13-20
Torstai 10-21 10-21 10-20 10-20
Perjantai 13-21 13-20 13-20 13-20
Lauantai 10-16 9-17 kiinni kiinni
Sunnuntai 10-16 9-17 kiinni kiinni

 

Vapaa-aikalautakunta päättää hyväksyä uimahallin aukioloajat ehdotuksen mukaisesti.

Päätös

Vapaa-aikalautakunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.

 


Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJE 

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Laihian kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäville, ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua 
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on oikaisuvaatimuksessa tarkoitetun päätöksen tehnyt Laihian kunnan toimielin tai viranhaltija (kuntalain mukaiset kunnanhallituksen, lautakuntien ja viranhaltijoiden päätökset).

Oikaisuvaatimus toimitetaan osoitteella:

Laihian kunta / Kirjaamo
postiosoite: PL 13, 66401 Laihia
käyntiosoite: Laihiantie 50, 2. krs, 66400 Laihia tai
Sähköposti: laihian.kunta@laihia.fi
Telekopio +358-6-4771 224
Kirjaamon aukioloaika arkisin klo 9:00 – 15:00