Elinvoimajaosto, kokous 20.5.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 10 Kunnan markkinointi

LAIDno-2018-250

Valmistelija

  • Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kuvaus

Elinvoimajaosto on käsitellyt kunnan markkinointia useamman kerran. Entistä keskeisemmäksi kunnan markkinointi tulee sen myötä, että useita vuosia vireillä ollut ns. akkutehdasalueen kehittäminen otti merkittävän askeleen eteenpäin, kun Vaasan kaupunki ja Johnson Matthey ilmoittivat, että kaupunki ja yhtiö ovat solmineet aiesopimuksen akkuteollisuuden tarpeisiin liittyvän tehtaan rakentamiseksi. Aiesopimuksen myötä työvoiman tarpeen alueella arvioidaan kasvavan merkittävästi. Alueen sisäinen työvoima ei tule riittämään, vaan on odotettavissa, että Vaasan seudulle muuttaa runsaasti osaavaa työvoimaa eri puolilta Suomea ja mahdollisesti myös ulkomailta.

Edellinen energiasektorin kasvuvaihe osoitti, että Laihialla oli merkittävä rooli osaavan työvoiman saamisessa ja sijoittumisessa alueelle. Tätä korostaa osaltaan insinööriliiton tekemä tutkimus, joka osoittaa, että väkilukuun suhteutettuna Laihia on Suomen insinöörivaltaisin kunta.

Sekä kunnan elinvoimaisuuden että alueen työvoiman saannin näkökulmasta on keskeistä, että Laihian kykenee markkinoimaan kuntaa houkuttelevana asuinpaikkana. Samanaikaisesti kunnan on perusteltua osallistua alueelliseen markkinointiin, jonka myötä koko aluetta tehdään tunnetummaksi.

Kokoukseen oli kutsuttu maanmittausinsinööri Anna Annila keskustelemaan markkinoinnista tonttimarkkinoinnin osalta.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Elinvoimajaosto päättää määritellä tulevaisuuden markkinoinnin keskeiset linjaukset.

Päätös

Elinvoimajaosto päätti yksimielisesti seuraavaa:

  • Kunnalle luodaan markinointistrategia vuosille 2022-2025
  • Strategiaa rakennetaan pääosin kunnan strategian ydinviestien mukaisesti
  • Markkinointiin panostetaan selkeästi nykyistä enemmän
  • Markkinoinnin suunnitteluun ja toteutukseen hankitaan asiantuntijuutta.

 

Merkitään, että Anna Annila saapui kokoukseen asiantuntijaksi ja poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa.

Merkitään, että jäsen Teemu Knuutti poistui kokouksesta asian käsittelyn aikana ennen päätöksentekoa.


Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 § mukaan oikaisuvaatimusta eikä
kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Lisätietoja muutoksenhakukiellosta:
s-posti: laihian.kunta@laihia.fi