Valmistelija
Maria Katajamäki, hallintokoordinaattori, maria.katajamaki@laihia.fi
Kuvaus
Valtuutettujen lukumäärä kunnassa määräytyy kunnan asukasluvun mukaan siten kuin kuntalain 16 §:ssä säädetään.
Asukasluku määräytyy vaalivuotta edeltävän vuoden marraskuun 30 päivän päättyessä vaalitietojärjestelmässä olevan tilanteen mukaan.
Digi- ja väestötietoviraston tilaston mukaan Laihian asukasluku oli 30.11.2020 7980 ja valtuutettujen lukumäärä 27.
Keskusvaalilautakunnan on laadittava kuulutus ehdokashakemusten ja muiden asiakirjojen jättämisestä sekä montako valtuutettua kunnassa valitaan. Kuulutus on pantava nähtäväksi viranomaisen kokoushuoneistossa sekä julkaistava sillä tavalla kuin kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi (vaalilaki § 34 ja 145).
Keskusvaalilautakunnan on tiedotettava kunnan alueella olevista yleisistä ennakkoäänestyspaikoista ja äänestysajoista sekä vaalipäivästä ja äänestysalueiden äänestyspaikoista sillä tavalla kuin kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi (vaalilaki § 49 ja 67).
Kuulutukset kuntavaaleista julkaistaan kunnan kotisivuilla ja Kyrönmaa-lehdessä.
Covid-19 -pandemiasta johtuen oikeusministeriö ja Terveyden- ja hyvinvoinin laitos (THL) ohjeistavat kuntien vaaliviranomaisia äänestysjärjestelyistä kunnissa.
Päätösehdotus
Esittelijä
Maria Katajamäki, hallintokoordinaattori, maria.katajamaki@laihia.fi
Keskusvaalilautakunta päättää hyväksyä julkaistavaksi liitteiden mukaiset kuulutukset.
Keskusvaalilautakunta päättää valtuuttaa keskusvaalilautakunnan sihteerin tekemään mahdollisia muutoksia vaalikuulutukseen Covid-19 -pandemiasta johtuen.
Keskusvaalilautakunta päättää merkitä asukasluvun rekisteritilanteen tiedoksi.
Päätös
Keskusvaalilautakunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.