Vapaa-aikalautakunta, kokous 25.3.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 10 Kouluakatemian toiminta Laihialla

LAIDno-2021-202

Valmistelija

  • Helena Lahtinen, terveys- ja hyvinvointijohtaja, helena.lahtinen@laihia.fi

Kuvaus

Laihialla on toiminut kouluakatemia kolmen vuoden ajan tavoitteellisena liikuntaohjauksena kouluyhteisön yläkoulu- ja lukioikäisille osana koulupäivää, mutta erillisenä toimintana. Kouluakatemian liikuntaohjaus on ollut osa uinninvalvoja-hanketyöntekijän toimenkuvaa.

Kouluakatemian toiminta on suunnattu tukemaan yläkoulun ja lukion oppilaita matkalla kohti omia liikunnallisia tavoitteita ja unelmia. Akatemiaan nuori ohjautuu hakemuksen, haastattelun ja valmentajan lomakkeen perusteella.

Toiminnan vakiinnuttamiseksi Laihian kunnan ja Laihian Luja ry:n on tarpeen sopia LUJA-akatemian toiminnan suunnitelmallisesta  toteuttamisesta vuosien 2021-2023 ajalle. Laihian kunnan vapaa-aikalautakunnan liikuntatoimi ja Laihian Luja ry sitoutuvat erikseen tehtävän sopimuksen mukaisesti vastaamaan toiminnan toteuttamisesta ja siihen liittyvästä seurannasta.

Laihian kunnan vapaa-aikalautakunnan liikuntatoimi sitoutuu vastaamaan toiminnan resursoinnista ja toteuttamisesta, tavoitteiden seurannasta ja ohjausryhmän toiminnasta osana liikuntatoimen tehtäväkokonaisuutta.

Laihian Luja ry on kokouksessaan 8.3.2021 tehnyt päätöksen koskien kolmea toimintakautta ja sitoutuu maksamaan vuosittain 4000 (neljä tuhatta) euroa toiminnan toteuttamisesta aiheutuviin kustannuksiin ja osallistumaan muuhun akatemian toimintasuunnitelman mukaiseen yhteistyöhön.

Toiminnan seurannasta ja kehittämisestä vastaa sopijapuolista nimitettävä ohjausryhmä. Kuntaa ohjausryhmässä edustavat sivistys- ja vapaa-ajanjohtaja ja vapaa-aikapäällikkö. Laihian Luja ry nimeää omat edustajansa ohjausryhmään.

Oheismateriaali: Pöytäkirjaote Luja johtokunta ja Laihian Luja koulutusakatemian toimintasuunnitelma

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Helena Lahtinen, terveys- ja hyvinvointijohtaja, helena.lahtinen@laihia.fi

Vapaa-aikalautakunta päättää kouluakatemian toiminnan kehittämisestä yllä olevan esityksen mukaisesti, nimeää ohjausryhmään kunnan edustajiksi sivistys- ja vapaa-ajanjohtajan ja vapaa-aikapäällikön ja valtuuttaa tehtävän sopimuksen allekirjoittajaksi sivistys- ja vapaa-ajanjohtajan.

Päätös

Vapaa-aikalautakunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.


Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJE (kuntalain mukainen kunnanhallituksen, lautakuntien ja viranhaltijoiden päätökset)

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua päätöksen lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäville, ei oteta lukuun oikaisuvaatimusaikaa laskettaessa.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.


Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi

Oikaisuvaalituksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Oikaisuvaatimus on toimitettava päätöksen tehneelle viranomaiselle virka-aikana ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valitusasiakirjat toimittaa ensimmäisenä sen jälkeisenä arkipäivänä.

Postiin oikaisuvaatimus on jätettävä niin ajoissa, että se ehtii perille oikaisuvaatimusviranomaiselle oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen kunnanviraston virka-ajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä myös telekopiona tai sähköpostilla lähettäjän omalla vastuulla siten, että se on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä valitusajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä

Oikaisuvaatimus toimitetaan osoitteella:
Laihian kunta / Kirjaamo
Laihiantie 50, 2. krs, 66400 Laihia tai
PL 13, 66401 Laihia
Sähköposti: laihian.kunta@laihia.fi
Telekopio +358-6-4771 224
Virka-aika arkisin klo 9:00 – 15:00