Tekninen lautakunta, kokous 8.3.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 23 Yhdystien parantamisen katusuunnitelma

LAIDno-2023-139

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Jari Mansikka-aho, tekninen johtaja, jari.mansikka-aho@laihia.fi

Kuvaus

Aluetaito Oy on laatinut teknisen osaston toimeksiannosta katusuunnitelmaehdotuksen Yhdystien parantamiseksi välille Ratikyläntie - Alhontie. Suunnitelma käsittää Yhdystien rakenteen parantamisen. Suunnitelma sisältää myös laskuojien perkauksia asemakaava-alueella.

Suunnitelma ja kustannusarvio esitellään tarkemmin kokouksessa.

MRA 43 §:n mukaisesti katusuunnitelmaehdotus on pidettävä kunnassa julkisesti nähtävänä vähintään 14 päivän ajan. Osallisilla on oikeus tehdä muistutus ehdotuksesta. Muistutus on toimitettava kunnalle ennen nähtävänäoloajan päättymistä.

Päätösehdotus

Esittelijä

Jari Mansikka-aho, tekninen johtaja, jari.mansikka-aho@laihia.fi

Lautakunta hyväksyy katusuunnitelmaehdotuksen ja päättää, että se asetetaan julkisesti nähtäville MRA 43 §:n mukaisesti.

Kuulutus nähtävillä pitämisestä julkaistaan kunnan kotisivuilla ja Kyrönmaa-lehdessä.

Päätös

Tekninen lautakunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.

Valmistelija

  • Jari Mansikka-aho, tekninen johtaja, jari.mansikka-aho@laihia.fi

Kuvaus

Katusuunnitelmaehdotus Yhdystien parantamiseksi käsittää tien rakenteen parantamisen. Suunnitelma sisältää myös laskuojien perkauksia asemakaava-alueella.

Tekninen lautakunta on hyväksynyt katusuunnitelmaehdotuksen ja päättänyt, että se asetetaan julkisesti nähtäville MRA 43 §:n mukaisesti. Suunnitelma on ollut nähtävillä 23.2.–8.3.2023 välisen ajan. Kuulutus nähtävillä pitämisestä on julkaistu kunnan kotisivuilla ja Kyrönmaa-lehdessä. Nähtävilläolosta on ilmoitettu suunniteltuun alueeseen rajoittuvien kiinteistöjen omistajille ja haltijoille kirjeitse.

Koska muistutusten jättöaika päättyy 8.3. klo 16.00 niin suunnitelmasta mahdollisesti jätetyt muistutukset esitellään kokouksessa.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jari Mansikka-aho, tekninen johtaja, jari.mansikka-aho@laihia.fi

Tekninen lautakunta toteaa, että Yhdystien parannussuunnitelmaan on tullut määräaikana yksi huomautus.
Huomautus: Suunnitelmassa on esitetty rummun 10 kohdalla olevan ojan perkausta n. 10 m matkalle. Laskuojaa tulisi perata vähintään siihen saakka, kun oja uudelleen alittaa Metsontien.

Tekninen lautakunta päättää lausua huomiosta seuraavaa:
Laskuoja perataan kadun parantamisen yhteydessä Metsontielle saakka. Samalla korjataan ojan kaadot mahdollisuuksien mukaan. Muilta osin suunnitelma toteutetaan aiemmassa kokouksessa hyväksytyn mukaisesti.

Päätös

Tekninen lautakunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen voidaan hakea muutosta kirjallisella hallintovalituksella.

Valitusoikeus

Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta valittamalla vain se, joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen.

Jos päätöstä on oikaisuvalitusmenettelyssä muutettu tai se on kumottu, oikaisuvaatimuspäätökseen saa hakea muutosta valittamalla myös se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianomainen).

Muu erityislain mukainen valitusoikeus

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua päätöksen lähettämisestä. Jos asiakirja on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä asianomaisen suostumuksella, tiedoksisaannin katsotaan tapahtuneen kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Jos päätös annetaan tiedoksi todisteellisena tiedoksiantona, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jona päätös on luovutettu asianosaiselle tai hänen lailliselle edustajalleen. Postitse saantitodistusta vastaan lähetetystä asiakirjasta katsotaan asianosaisen saaneen tiedon saantitodistuksen osoittamana aikana.

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus tehdään kirjallisesti. Valituskirjelmässä, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta vaaditaan

Valitukseen on liitettävä:

  • päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle

Valituksessa on ilmoitettava valittajan tai kirjelmän muun laatijan nimi ja kotikunta sekä postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset voidaan toimittaa. Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Asiamiehen on tarvittaessa liitettävä valtakirja  (Hallintoprosessilaki 32 §).

Valitusasiakirjojen toimittaminen

Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaiselle valitusajan kuluessa ennen sen viimeisen päivän virka-ajan päättymistä. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valitusasiakirjat toimittaa ensimmäisenä sen jälkeisenä arkipäivänä.

Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan kuluessa. Valitusasiakirjat voi toimittaa ennen valitusajan päättymistä myös telekopiona tai sähköpostilla lähettäjän omalla vastuulla siten, että ne on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä valitusajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä.

 

Valitusviranomainen, yhteystiedot:

Vaasan hallinto-oikeus

PL 204, 65101 Vaasa

s-posti vaasa.hao(at)oikeus.fi

telekopio 029 5642 760

Valituksen maksullisuus

Hallinto-oikeus perii muutoksenhakuasian käsittelystä oikeudenkäyntimaksun tuomioistuinmaksulain (1455/2015) perusteella. Lisätietoja valituksen maksullisuudesta saa valitusviranomaiselta.

 

Lisätietoja hallintovalituksesta:

s-posti: laihian.kunta@laihia.fi