Tekninen lautakunta, kokous 8.3.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 27 Siirtyminen sähköiseen lupamenettelyyn

LAIDno-2023-190

Valmistelija

  • Mikko Kivelä, rakennustarkastaja, mikko.kivela@laihia.fi

Kuvaus

Sähköinen asiointi ja sähköinen lupamenettely ovat rakentamisasioissa käytössä yleisesti. Lähes kaikki Suomen kunnat ovat jo siirtyneet perinteisestä paperimuotoisesta menettelystä sähköisesti hoidettavaan menettelyyn.

Laki digitaalisten palvelujen tarjoamisesta 306/2019 edellyttää, että viranomaisen on tarjottava jokaiselle mahdollisuus toimittaa asiointiinsa liittyvät sähköiset viestit ja asiakirjat käyttäen digitaalisia palveluita tai muita sähköisiä tiedonsiirtomenetelmiä. Lisäksi sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetun lain (13/2003) 9 §:n mukaan vireillepanossa ja asian muussa käsittelyssä vaatimuksen kirjallisesta muodosta täyttää myös viranomaiselle toimitettu sähköinen asiakirja.

Rakennusvalvonnan sähköinen lupapalvelu mahdollistaa viranomaisten sekä rakentamisen ammattilaisten ja yksityisten henkilöiden työskentelyn sähköisesti. Lisäksi sähköinen asiointi antaa esimerkiksi mahdollisuuden yhteistyölle kuntien kesken.

Lupapiste on toimittanut rakennusvalvontaan tarjouksen sähköisestä asiointipalvelusta. Lupapisteen käyttäjäkuntia on tällä hetkellä yhteensä 216 kappaletta eli valtaosa Suomen kunnista.

Oheismateriaalina Lupapisteen toimittama tarjous.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Mikko Kivelä, rakennustarkastaja, mikko.kivela@laihia.fi

Tekninen lautakunta päättää ottaa käyttöön Lupapisteen palvelun ja valtuuttaa rakennustarkastajan tekemään tarvittavan hankintapäätöksen.

Päätös

Tekninen lautakunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.


Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJE 

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Laihian kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäville, ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua 
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on oikaisuvaatimuksessa tarkoitetun päätöksen tehnyt Laihian kunnan toimielin tai viranhaltija (kuntalain mukaiset kunnanhallituksen, lautakuntien ja viranhaltijoiden päätökset).

Oikaisuvaatimus toimitetaan osoitteella:

Laihian kunta / Kirjaamo, PL 13, 66401 Laihia

käyntiosoite: Laihiantie 50, 2. krs, 66400 Laihia 

sähköposti: laihian.kunta@laihia.fi
telekopio: 06 4771 224
Kirjaamon aukioloaika arkisin klo 9:00 – 15:00