Kuvaus
Laihian kunnan vesihuoltolaitos perii vesihuollosta vesihuoltolain 19 §:n mukaisesti käyttömaksua ja liittymismaksua erikseen vedenhankinnasta ja jätevesiviemäröinnistä. Lisäksi vedenhankinnasta peritään perusmaksua. Kaikki maksut ovat arvonlisäverollisia. Liittymismaksulla katetaan laitoksen investointeja.
Erityiskuluttajien (esim. runsaasti vettä käyttävä teollisuus) ja laadultaan poikkeuksellista jätevettä tuottavien liittyjien osalta maksu määrätään sopimusperusteisesti tapauskohtaisesti. Samoin tehdään myös niiden kiinteistöjen osalta, joihin tulee sprinkleri-palonsammutusjärjestelmä. Veden suurkuluttajaraja on 60 000 m3/vuosi, minkä jälkeen veden käyttömaksun alennus on 50 %.
Vesihuoltolaitoksen taksat on tarkistettu perusmaksujen osalta 2013, liittymismaksujen osalta 2019 ja vesimaksua (käyttömaksua) on nostettu 2021 samalla kun tukkuveden hinta nousi.
Jätevesimaksua on korotettu viimeksi vuonna 2013. Puhdistamon ja pumppaamoiden korjausvelka on kasvanut laitoksen ja linjastojen ikääntyessä.
Veden liittymismaksun lisäksi nykyään laskutetaan liittämistyömaksu 290,32 € (alv 0%). Esityksessä uusi liittymismaksu sisältää myös liittämistyömaksun, joten uuden ehdotuksen liittymismaksuun on tulossa vaan pientä pyöristystä ylöspäin.
Jäteveden liittymismaksuun omakotitalojen osalta esitetään n. 25 % korotusta. Lisäksi nykyään on laskutettu liittämistyömaksu 210,51 € (alv 0%). Esityksessä uusi liittymismaksu sisältää myös liittämistyömaksun. Muihin kiinteistötyyppeihin (mm. liikerakennus, teollisuus, maatalous, vapaa-aika, rivi- ja kerrostalo) ei korotusta tule paitsi minimimaksun osalta.
Vesilaitoksen perusmaksun tulisi kattaa vesihuoltoverkoston ylläpitokustannukset, jotka ovat suunnilleen samat vedenkäytön määrästä riippumatta, ja verkoston ikääntyessä kustannukset nousevat.
Talousveden perusmaksuun esitetään 30 % korotusta. Korotuksen jälkeen verollinen hinta omakotitalolle olisi 31,05 €.
VVY:n tilastoissa 2023, omakotitalon perusmaksujen keskiarvo oli 78 € (sis. alv 24%). Laihian alhainen maksu selittyy sillä, että vesimittarit kuuluvat kiinteistön omistajan vastuulle.
Jäteveden perusmaksuun esitetään 40 % korotusta 1.3.2025 alkaen ja edelleen 30 % korotusta 1.1.2026 alkaen. Molempien korotusten jälkeen perusmaksu olisi 47,91 €.
VVY:n tilastoissa 2023 omakotitalon jäteveden perusmaksun keskiarvo oli 89 € sekä naapurikuntien 112 € (sis. alv 24%). Laihian maksu on Suomen alhaisimpia korotusten jälkeenkin.
Käyttömaksuihin esitetään n. 5 % korotusta.
Sakokaivolietteen vastaanottohintaan esitetään huomattavaa korotusta. Vastaanottohinta on ollut pitkään liian alhainen kuluihin nähden. Uusi verollinen hinta olisi 15,06 € /m3 (nykyinen 6,43 € /m3). Umpisäiliölietteen vastaanottohinnaksi esitetään 4,39 € /m3. Lietteen vastaanotossa on myös saneeraustarvetta.
Sakokaivolietteen vertailuhintoja (alv 25,5%): Kurikka / Etappi 2024 33,92 € /m3, Stormossen 2024 21,21 € /m3, Hyyriä 2023 9,41 € /m3.
Vesihuoltolaitoksen ulkopuolisille tekemän työn tuntitaksat tulisi kattaa myös aiheutuneet kustannukset. Taksoja käytetään mm. korjaus- ja avustustöissä työaikana. Laskutettaviin tuntitaksoihin esitetään oheismateriaalina olevan taulukon mukaisia korotuksia.
Hinnastokorotuksilla tavoitellaan n. 80 000 € lisätuloja vuodelle 2025 ja n. 120 000 € lisätuloja vuodelle 2026.
Hinnasto astuu voimaan 1.3.2025.
Jätevesiliittymän perusmaksun lisäkorotus 1.1.2026.
Uudet ja nykyiset taksat on esitetty oheismateriaalina olevassa vesihuoltolaitoksen hinnastossa.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Jari Mansikka-aho, tekninen johtaja, jari.mansikka-aho@laihia.fi
1. Tekninen lautakunta päättää hyväksyä vesihuoltolaitoksen uudet maksut ja palveluhinnaston liitteen mukaisena.
2. Uudet maksut ja palveluhinnasto otetaan käyttöön 1.3.2025 alkaen.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.