Sivistyslautakunta, kokous 20.11.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 85 Oppilaaksi ottaminen lv. 2025 - 2026 perusopetus

LAIDno-2024-339

Valmistelija

  • Markku Laukkonen, sivistysjohtaja, markku.laukkonen@laihia.fi

Kuvaus

Perusopetuslain 6 §:n mukaan opetus tulee kunnassa järjestää siten, että oppilaiden matkat ovat asutuksen, koulujen ja muiden opetuksen järjestämispaikkojen sijainti ja liikenneyhteydet huomioon ottaen mahdollisimman turvallisia ja lyhyitä.

Laihian kunnan hallintosäännön § 29 mukaan sivistyslautakunta päättää oppilaaksi ottamisen perusteista. Sivistysjohtaja osoittaa perusopetukseen otettavalle oppilaalle lähikoulun lautakunnan periaatteiden mukaisesti § 33.

Kunta osoittaa oppivelvollisille ja muille perusopetuslaissa tarkoitettua opetusta saavalle em. perusteen mukaisen lähikoulun tai muun soveltuvan paikan, jossa annetaan lain mukaista opetusta sellaisella oppilaan kielellä, jolla kunta on velvollinen opetusta järjestämään. Mikäli huoltaja esittää lapsensa kouluksi muun kuin kunnan osoittaman lähikoulun, hänen tulee siitä esittää hakemus sivistysjohtajalle, joka päättää oppilaaksi ottamisesta. Mikäli oppilas sijoitetaan muuhun kuin omaan lähikouluun, huoltaja vastaa oppilaan kuljetuksesta.

Oppilaaksi ilmoittautuminen tapahtuu vuonna 2025 Wilman kautta edellisvuoden tapaan. Oppilaalle merkitään valmiiksi lähikoulu. Huoltajilla on mahdollisuus hakeutua muuhunkin lähikouluun kuin osoitteen perusteella päätettyyn lähikouluun. Päätös muusta kuin omasta lähikoulusta tehdään huoltajan esittämien perusteluiden mukaan. Mikäli oppilas tämän perusteella sijoitetaan muuhun kuin omaan lähikouluun, huoltaja vastaa oppilaan kuljetuksesta.

Alustavien laskelmien mukaan Perälään tulisi noin 11 oppilasta, Rauhalaan 11, Kirkonkylälle 15, Hulmille 2, Isoonkylään 10 sekä Kylänpäähän 13. Kaikissa kouluissa aloittavia luokkia on yksi tai pienemmissä kouluissa yksi yhdysluokka. Laskelmien pohjalla on kolme kriteeriä:

  1. Lähikouluperiaatteen huomioiminen maantieteellisen sijainnen perusteella.
  2. Koulukuljetusten huomioiminen kokonaisuudessaan vuosiluokilla 1 - 6. 
  3. Koulussa on jo saman perheen sisaruksia vuosiluokilla 1 - 5 tulevana lukuvuonna.
  4. Oppilaan erityisen tuen tarpeen vuoksi oppilaan koulutuspaikka voi olla myös jokin muu koulu kuin hänen maantieteellinen lähikoulunsa (sijoittuminen pienluokkaan).

On otettava huomioon, että edellä mainitut kriteerit ovat voimassa tämän vuoden oppilaaksiotossa. Kriteerit ja niiden painoarvot voivat muuttua (kuten ovat muuttuneet jo aiemmassa historiassakin) tulevina vuosina. Syinä kriteerien mahdollisiin muutoksiin tulevina vuosina ovat mm. oppilasrakenteen muutos ja erityisen tuen oppilaiden oppilaaksiotto (pidennetyn oppivelvollisuuden oppilas rajaa ryhmäkoon 20 oppilaaseen). 

Erityisen tuen oppilaiden lähikoulu: oppilas, jolla on erityisen tuen päätös (PoL 17§ 2. mom.), koulutuspaikka määräytyy ensisijaisesti normaalien oppilaaksiottoperiaatteiden mukaisesti ja oppilas pyritään sijoittamaan lähikouluperiaatteen mukaan omaan lähikouluunsa hänen tuen tarpeensa perusteella. Oppilaan erityisen tuen tarpeen vuoksi oppilaan koulutuspaikka voi olla myös jokin muu koulu kuin hänen lähikoulunsa (sijoittuminen pienluokkaan). Sivistysjohtaja tekee oppilaaksiottopäätöksen erityisen tuen oppilaiden perusopetukseen otosta. Erityisen tuen päätös tehdään pedagogisen selvityksen ja / sekä tarvittaessa asiantuntijalausunnon perusteella.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Markku Laukkonen, sivistysjohtaja, markku.laukkonen@laihia.fi

Sivistyslautakunta päättää, että lukuvuoden 2025 - 2026 oppilaaksiotto tehdään kuvaustekstin kriteerien pohjalta: 

  1. Lähikouluperiaatteen huomioiminen maantieteellisen sijainnin perusteella.
  2. Koulukuljetusten huomioiminen kokonaisuudessaan vuosiluokilla 1 - 6. 
  3. Koulussa on jo saman perheen sisaruksia vuosiluokilla 1 - 5 tulevana lukuvuonna.
  4. Oppilaan erityisen tuen vuoksi oppilaan koulutuspaikka voi olla myös jokin muu koulu kuin hänen maantieteellinen lähikoulunsa (sijoittuminen pienluokkaan).

Mahdollisia muita erityisopetuksen tukimuotoja tarvitsevan oppilaan koulutuspaikaksi osoitetaan tarvittaessa muu lähikunnan koulu. Esitys koulutuspaikaksi tehdään yhteistyössä huoltajien ja vastaanottavan kunnan kanssa.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Tiedoksi

opetuspäällikkö, koulunjohtajat

Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 § mukaan oikaisuvaatimusta eikä
kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Lisätietoja muutoksenhakukiellosta:

sähköposti: laihian.kunta@laihia.fi