Sivistyslautakunta, kokous 15.6.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 65 Kaksivuotinen esiopetussuunnitelma

LAIDno-2022-360

Valmistelija

  • Marika Rajala, vt. varhaiskasvatuksen johtaja, marika.rajala@laihia.fi

Kuvaus

Joulukuussa 2020 valtioneuvosto hyväksyi lain kaksivuotisen esiopetuksen kokeilusta. Kokeilu alkoi elokuussa 2021 ja päättyy toukokuussa 2024. Laihian kunta on yksi kokeilukunnista. Opetushallitus on laatinut kokeiluopetussuunnitelman perusteet kokeilua varten. Perusteissa määrätään kaksivuotisen esiopetuksen pedagogisesta toteuttamisesta. Kokeilukunnat laativat oman, paikallisen kokeiluopetussuunnitelman näiden perusteiden mukaisesti. Paikallisessa kokeiluopetussuunnitelmassa tarkennetaan kokeilun perusteiden tavoitteita. Erityisen tärkeää on ottaa huomioon aiempaa nuoremmat lapset sekä lasten eheän päivän järjestämisen. Merkittävä muutos on myös kasvun ja oppimisen tuen sekä oppilashuollon ulottuminen kokeilussa mukana oleviin 5-vuotiaisiin.

Opetushallitus on päättänyt kaksivuotisen esiopetuskokeilun esiopetussuunnitelman muutoksista.

Muutokset kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun opetussuunnitelman perusteisiin:
Perusteiden käyttäjälle -lukuun on tehty seuraava tarkennus: Kaksivuotisen esiopetuksen kokeilu toteutetaan kokeiluun valituissa kunnissa ja siihen osallistuu vain osa 5- ja 6-vuotiaista lapsista.


Lukuun 2.3 Kaksivuotista esiopetusta ohjaavat yleiset velvoitteet on lisätty kirjaus siitä, että esiopetusta suunniteltaessa, järjestettäessä ja siitä päätettäessä on otettava huomioon lapsen etu.


Lukuun 3.1 on lisätty periaate, jonka mukaan lapsia ohjataan yksilöinä ja ryhmänä ottamaan vastuuta omasta käyttäytymisestään ja siitä, että ryhmässä ei kiusata, syrjitä tai aiheuteta vaaraa muille kuin myös lisätty lainsäädäntöviitteet laista perusopetuslain muuttamisesta (163/2022).


Lukuun 6.2 Yhteisöllinen oppilashuolto on lisätty opettajaa, päiväkodin johtajaa tai rehtoria koskeva velvoite ilmoittaa esiopetuksessa tai matkalla esiopetukseen tai kotiin tapahtuneesta häirinnästä, kiusaamisesta, syrjinnästä tai väkivallasta niistä epäillyn ja niiden kohteena olevan oppilaan huoltajalle tai muulle lailliselle edustajalle. Samaan lukuun on myös lisätty lainsäädäntöviite laista perusopetuslain muuttamisesta (163/2022).

Päivitetty opetussuunnitelma tulee ottaa käyttöön viimeistään 1.8.2022.

Laihian paikallinen kaksivuotisen esiopetuskokeilun opetussuunnitelma on päivitetty Opetushallituksen ohjeistuksen mukaisesti. Luonnos kaksivuotisen esiopetuskokeilun opetussuunnitelmasta on nähtävillä kokouksessa.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Markku Laukkonen, vt. sivistysjohtaja, markku.laukkonen@laihia.fi

Sivistyslautakunta hyväksyy kaksivuotisen esiopetuskokeilun opetussuunnitelman.

Päätös

Sivistyslautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä kokouksessa nähtävänä olleen kaksivuotisen esiopetuskokeilun opetussuunnitelman muutokset, joka kirjataan liitteeksi 1 kokouspöytäkirjaan. 

Merkitään, että vt. varhaiskasvatuksen johtaja Marika Rajala saapui kokoukseen asiantuntijaksi § 63-65  ja poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa.

 


Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJE 

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Laihian kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäville, ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua 
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on oikaisuvaatimuksessa tarkoitetun päätöksen tehnyt Laihian kunnan toimielin tai viranhaltija (kuntalain mukaiset kunnanhallituksen, lautakuntien ja viranhaltijoiden päätökset).

Oikaisuvaatimus toimitetaan osoitteella:

Laihian kunta / Kirjaamo, PL 13, 66401 Laihia

käyntiosoite: Laihiantie 50, 2. krs, 66400 Laihia 

sähköposti: laihian.kunta@laihia.fi
telekopio: 06 4771 224
Kirjaamon aukioloaika arkisin klo 9:00 – 15:00