Kunnanhallitus, kokous 9.11.2026

Esityslista on tarkastamaton

§ 191 Maunulan teollisuusalueen yritystonttien hinnoittelu

LAIDno-2018-354

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Jari Mansikka-aho, tekninen johtaja, jari.mansikka-aho@laihia.fi

Kuvaus

Maunulan teollisuusalueen asemakaavan laajennus on noin 7,3 ha ja sisältää kahdeksan uutta tonttia. Alueelle rakennetaan kunnallistekniikka kesällä 2018 ja tontit ovat siten myyntikelpoisia.

Maunulan teollisuusalueen tonttien hinta on 2,50 €/m2 ja laajennusalueen tonttien hintataso tulisi pitää vähintään samana. Tonttien hintatason katsotaan olevan linjassa lähikunnissa vallitsevan yritystonttien hintatason 1–3 €/m2 kanssa. Maltillisella yritystonttien hinnalla pyritään kannustamaan yrittäjiä aloittamaan tai laajentamaan toimintaansa Laihialla.

Päätösehdotus

Esittelijä

Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto vahvistaa Maunulan teollisuusalueen laajennuksen yritystonttien hinnaksi 2,50 €/m2.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.

Päätösehdotus

Kunnanhallitus ehdottaa yksimielisesti kunnanvaltuustolle,​ että kunnanvaltuusto vahvistaa Maunulan teollisuusalueen laajennuksen yritystonttien hinnaksi 2,​50 €/m2.

Päätös

Kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti kunnanhallituksen tekemän ehdotuksen.

Valmistelija

  • Jari Rantala, kunnanjohtaja, jari.rantala@laihia.fi

Kuvaus

Kunnan omaisuutta koskevassa luovutusharkinnassa voidaan ottaa huomioon kohteen erityinen kysyntä, hankkeen strateginen merkitys sekä kunnan pitkän aikavälin maapoliittiset tavoitteet.

Maunulan teollisuusalueesta saatu datakeskushanketta koskeva vuokra- ja osto-optiotarjous osoittaa alueeseen kohdistuvaa erityistä kysyntää. Datakeskushankkeen toteuttamiseen liittyvän erityisen käyttöarvon vuoksi alueen luovutushinta voidaan määrittää korkeammaksi kuin tavanomaisessa teollisuuskäytössä sovellettu hintataso. Tavoitteena on turvata kunnan omaisuuden asianmukainen arvonmuodostus sekä kuntalaisten taloudellinen etu.

Kortteleiden 162 ja 163 luovutushinnaksi on perusteltua vahvistaa 11 euroa/m² datakeskus- ja energiaintensiivistä käyttöä varten. Hintataso on määritelty ottaen huomioon alueen nykyinen teollisuustonttien hinnoittelu, datakeskuskäytön erityisominaisuudet sekä kunnan tavoite turvata omaisuutensa asianmukainen tuotto.

Kunta voi kuntastrategian, maapolitiikan ja elinkeinopoliittisten tavoitteiden perusteella määrittää luovutushinnan sellaiseksi, että se turvaa kunnan omaisuuden arvon säilymisen ja kuntalaisten edun. Päätöksellä ei oteta kantaa alueen yleiseen markkina-arvoon, vaan vahvistetaan kunnan kyseisiin hankkeisiin sovellettava luovutushinta.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jari Rantala, kunnanjohtaja, jari.rantala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa kunnanvaltuustolle, että Maunulan kortteleiden 162 ja 163 luovutushinnaksi vahvistetaan 11 euroa/m² datakeskus- ja energiaintensiivistä käyttöä varten.