Kunnanhallitus, kokous 12.8.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 143 Tilapäisrahoitushakemus / Kyrönmaan Sydänyhdistys ry

LAIDno-2024-113

Valmistelija

  • Jaakko Keto, talouspäällikkö, jaakko.keto@laihia.fi
  • Marikki Forell, hyvinvointipäällikkö, marikki.forell@laihia.fi

Kuvaus

Kyrönmaan Sydänyhdistys ry on saanut päätöksen Leader Yhyres-yhdistykseltä sekä ELY-keskukselta 7.6.2024 päätöksen EU:n maaseuturahoitteeseen ”Sydänturvallisuutta Kyrönmaalle” -hankkeeseen.

Hanke on investointihanke, jossa hankitaan yhdeksän (9) kpl sydäniskureita ja niille lämpökaapit, opastemerkit ja pientarvikepakkaukset. Lisäksi järjestetään yhdeksän (9) erillistä sydänturvallisuustilaisuutta asukkaiden auttamisvalmiuden edistämiseksi. Hanke kohdistuu tasapuolisesti Kyrönmaan alueelle (Laihia, Isokyrö sekä entisen Vähänkyrön kunnan alueelle).

Hankkeen kokonaiskustannusarvio 21 604,68 €. Tästä 90 % eli 19 444,21 euroa on julkista tukea (EU+valtio). Yksityisen rahoituksen osuus on 2 160,47 €. Julkinen tuki tällaisiin hankkeisiin maksetaan toteutuneiden kulujen ja tositteiden mukaan. Em. syystä Kyrönmaan Sydänyhdistys ry on toimittanut Laihian kunnanhallitukselle hakemuksen tilapäisrahoituksen myöntämisestä hankkeelle. Laihian kunnan osuus tästä tilapäisrahoituksesta olisi 6 481,40 €.

Laihian kunnanvaltuusto on 17.6.2019 § 36 hyväksynyt väliaikaisrahoitusmallin laihialaisten yhdistysten yleishyödyllisten Leader-hankkeiden tilapäisrahoitukseen ja valtuuttanut kunnanhallituksen päättämään lainan antamisesta yhdistyksen esityksestä valtuuston hyväksymien periaatteiden mukaisesti.

Oheismateriaali:

  • Hakemus liitteineen
  • Kunnanvaltuuston hyväksymät tilapäisrahoituksen ehdot

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää

  1. myöntää Kyrönmaan Sydänyhdistys ry:lle ”Sydänturvallisuutta Kyrönmaalle” -hankkeeseen tilapäisrahoitusta 6 481,40 euroa kunnanvaltuuston hyväksymin ehdoin.
  2. että tilapäisrahoituksen myöntämisen ehtona on, että yhdistys on allekirjoittanut velkakirjan ja antanut Laihian kunnalle yhdistyksen vastuuhenkilöiden omavelkaisen takauksen. Lisäksi ehtona on, että omavelkaisen takauksen antajien luottotiedot ovat hyväksyttävissä.

 

Esittelijän kokouksessa muuttama ehdotus

Kunnanhallitus päättää

  1. myöntää Kyrönmaan Sydänyhdistys ry:lle ”Sydänturvallisuutta Kyrönmaalle” -hankkeeseen tilapäisrahoitusta 6 481,40 euroa kunnanvaltuuston hyväksymin ehdoin.
  2. että tilapäisrahoituksen myöntämisen ehtona on, että yhdistys on allekirjoittanut velkakirjan ja antanut Laihian kunnalle yhdistyksen vastuuhenkilöiden omavelkaisen takauksen. Lisäksi ehtona on, että omavelkaisen takauksen antajien luottotiedot ovat hyväksyttävissä.
  3. että päätös voidaan laittaa täytäntöön lainvoimaisuutta odottamatta.

Päätös

Hyväksyttiin esittelijän kokouksessa muuttaman ehdotuksen mukaisesti.

Esteellisyys

  • Jäsen Sauli Tuomela (yhteisöjäävi/Laihian Eränkävijät ry; sydäniskurin sijoituspaikkatahon edustaja) poistui kokouksesta pykälän ajaksi.

Tiedoksi

Kyrönmaan Sydänyhdistys ry, talouspäällikkö, hyvinvointipäällikkö

Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJE 

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Laihian kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäville, ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua 
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on oikaisuvaatimuksessa tarkoitetun päätöksen tehnyt Laihian kunnan toimielin tai viranhaltija (kuntalain mukaiset kunnanhallituksen, lautakuntien ja viranhaltijoiden päätökset).

Oikaisuvaatimus toimitetaan osoitteella:

Laihian kunta / Kirjaamo, PL 13, 66401 Laihia

käyntiosoite: Laihiantie 50, 2. krs, 66400 Laihia 

sähköposti: laihian.kunta@laihia.fi
telekopio: 06 4771 224
Kirjaamon aukioloaika arkisin klo 9:00 – 15:00