Konsernijaosto, kokous 10.5.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 11 Kunnan omistamien yhtiöiden tilanne

Valmistelija

  • Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kuvaus

Kunnan hallintosäännön mukaisesti konsernijaosto seuraa yhtiöiden tavoitteiden toteutumista ja taloudellisen aseman kehitystä.

Valtuustokauden päättyessä on perusteltua tarkastella yhtiöiden tilannetta sekä valtuustokauden että päättyneen tilikauden näkökulmasta.

Kokoukseen oli kutsuttu Kiinteistö Oy Laihian Vuokratalojen / Laihian Nuuka Lämpö Oy:n toimitusjohtaja sekä hallitusten puheenjohtajat.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Konsernijaosto päättää merkitä yhtiöiden tilanteen tiedoksi.

Konsernijaosto päättää, onko tilanteen perusteella tehdä esityksiä yhtiöiden osalta kunnanhallitukselle.

Päätös

Konsernijaosto hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.

Merkitään, että Kiinteistö Oy Laihian Vuokratalojen / Laihian Nuuka Lämpö Oy:n toimitusjohtaja Arto Sjöblom ja Laihian Nuuka Lämpö Oy:n hallituksen puheenjohtaja Elisa Havusela saapuivat kokoukseen asiantuntijoiksi ja poistuivat kokouksesta ennen päätöksentekoa.

Merkitään, että jäsen Teemu Knuutti poistui kokouksesta asian käsittelyn aikana ennen päätöksentekoa.


Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 § mukaan oikaisuvaatimusta eikä
kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Lisätietoja muutoksenhakukiellosta:
s-posti: laihian.kunta@laihia.fi