Konserni- ja elinvoimajaosto, kokous 6.10.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 11 Tilojen Isokangas ja Myötämäki siirto Laihian Nuuka Lämpö Oy:lle

LAIDno-2021-499

Valmistelija

  • Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kuvaus

Laihian Nuuka Lämpö Oy:n kanssa on keskusteltu metsätilojen Isokangas RN:o 4:36 ja Myötämäki RN:o 1:34 siirtämisestä kunnalta yhtiölle.

Tilat sijaitsevat Laihian ja Kurikan rajan läheisyydessä Kurikan puolella. Niiden yhteispinta-alaltaan noin 126 ha. Noin 18,5 ha tilasta Isokangas on Kivi- ja Levälammen tekojärveä.

Metsänhoitoyhdistys on tehnyt tiloista arvion loppukesän 2021 aikana. Tehdyn arvion mukaan tilojen arvo on seuraava: Isokangas 191 852 e ja Myötämäki 60 541 e.

Metsätiloista on tällä hetkellä Suomessa varsin kova kysyntä ja metsänhoitoyhdistyksen edustajan mukaan metsätiloja myydään tällä hetkellä selkeästi tehtyjä arvioita korkeammilla hinnoilla. Oletettavaa on, että mikäli kunta myisi metsätilat vapailla markkinoilla, niiden hinnat olisivat tehtyjä arvioita huomattavasti korkeammat. Maanmittauslaitoksen tilaston (16.9.2021) mukaan rakentamattomien yli 10 ha:n metsätilojen keskiarvo on vuonna 2021 ollut Etelä-Pohjanmaalla 2 808 e/ha ja Pohjanmaalla 3 874 e/ha. Maakuntien toteutuneiden rakentamattomien metsätilojen keskiarvo on näin ollen 3 341 e/ha. Kyseiset metsätilat sijaitsevat juuri Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan rajamailla ja tilojen siirtoarvossa käytetään kyseistä keskiarvoa.

Kunta on myynyt ja siirtänyt omaisuuttaan 100 % omistamilleen yhtiöille viime vuosina. Toimenpiteiden taustalla ovat olleet sekä taloudelliset että tarkoituksenmukaisuuteen perustuvat seikat. Huomioitavaa on, että kunta ei ole luopunut omistuksistaan, vaan omaisuus on yhä kunnan omistuksessa yhtiöidensä kautta.

Metsänhoitoyhdistyksen tekemän arvion etusivulla on maininnat myös tehdyn arvioinnin muista tiloista kuin siirron kohteena olevista tiloista.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Konserni- ja elinvoimajaosto päättää ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että tilat Isokangas ja Myötämäki siirretään apporttina Laihian Nuuka Lämpö Oy:lle arvoon 357 487 euroa.

Päätös

Konserni- ja elinvoimajaosto hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.

Merkitään, että varajäsen Piia Eerola saapui kokoukseen asian käsittelyn aikana ennen päätöksentekoa.


Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 § mukaan oikaisuvaatimusta eikä
kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Lisätietoja muutoksenhakukiellosta:
s-posti: laihian.kunta@laihia.fi