Kuvaus
Keskusvaalilautakunnan tulee saattaa kuntavaalien ehdokaslistojen yhdistelmä tai siinä olevat tiedot taikka tieto siitä, missä yhdistelmä on nähtävänä, äänioikeutettujen tiedoksi sillä tavalla kuin kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi ja lisäksi keskusvaalilautakunnan kokoushuoneistossa julkaistavalla ilmoituksella. Tarpeellinen määrä yhdistelmiä on hyvissä ajoin ennen vaaleja toimitettava kunnanhallitukselle, vaalilautakunnille, vaalitoimikunnille ja kunnan alueella olevien yleisten ennakkoäänestyspaikkojen vaalitoimitsijoille. Niitä on lisäksi toimitettava ehdokkaita asettaneiden puolueiden, yhteislistojen ja yhteislistaan kuulumattomien valitsijayhdistysten vaaliasiamiehille. Yhdistelmiä on myös pidettävä kunnan asukkaiden saatavana. (Vaalilaki § 44)
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Maria Katajamäki, hallintokoordinaattori, maria.katajamaki@laihia.fi
Keskusvaalilautakunta päättää julkaista ehdokaslistojen yhdistelmän keskusvaalilautakunnan kokoushuoneessa, kunnan kotisivuilla sekä Kyrönmaa-lehdessä.
Keskusvaalilautakunta päättää toimittaa ehdokaslistojen yhdistelmän vaalilaissa tarkoitetuille vaaliviranomaisille.
Päätös ei tule voimaan, mikäli eduskunta hyväksyy esityksen kuntavaalien 2021 siirtämisestä.
Päätös
Keskusvaalilautakunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.
Päätös ei tule voimaan, mikäli eduskunta hyväksyy esityksen kuntavaalien 2021 siirtämisestä.