Kuvaus
Talousarviokirjaan kirjatun mukaisesti jokaisen lautakunnan on laadittava vuosikello, johon kirjataan tehtäväalueiden toiminnallisten tavoitteiden sekä investointien toteuttamisen ajankohta vuoden 2022 aikana.
Toiminnalliset tavoitteet on ajankohtaan nähden pääosin toteutettu. Hyvinvointilautakunnan vuosikellon mukaisesti kevään kulttuuri-, liikunta- ja nuorisotoimijoiden avustukset on jaettu. Nuorisotoimen osalta kevätkauden avoimet, viikonloppulanit, ryhmäytyspäivä sekä kesän bootcampleiri on toteutettu suunnitelman mukaisesti. Liikuntatyöryhmä on kokoustanut ja jalkautunut yleisurheilu- ja pesäpallokentälle sekä pururadalle.
Laihian edustajat ovat osallistuneet sekä kunnan että maakunnan vaikuttamistoimielinten kokouksiin, lisäksi maakunnan asiakasraatien kokouksiin.
Työllisyyden hoito hakee kuntien osalta muotoaan, TYPverkosto on toiminut etäpalavereiden avulla. Arpeetin ohjausryhmä kokoontui alkukesällä, Ohjaamo-toiminnan suunnittelupalaveri ajoittui alkusyksyyn.
Kirjastossa on järjestetty lapsille askarteluilta ja kaksi kesäkuviskerhoa. Aikuisille on järjestetty kuusi näyttelyä, kaksi yleisöluentoa ja kirjailijailta.Toukokuussa alkoi sivistystoimen hankkimien lasten liikuntavälineiden ja Laihian Rotaryklubin hankkimien retkeilyvarusteiden lainaus. Eepos-kirjastojen johtoryhmän kokouksessa 5.5.2022 käsiteltiin Eepos-kirjastojen talousarviota ja uusia käyttösääntöjä. Kirjaston henkilökunta osallistui Suomen kirjastoseuran järjestämille Kirjastopäiville Hämeenlinnassa 16.6.2022.
Kulttuuritoimi aloitti helmikuussa alakoululaisille suunnatun Kapsäkki-hankkeen suunnittelun yhdessä Pohjanmaan lastenkulttuuriverkosto BARKin ja Laihian sotiemme veteraanit-museon kanssa. Hankkeessa suunniteltiin draamallinen opetuspaketti vuoden 1943 tapahtumista. Opetuspaketti otetaan käyttöön myöhemmin syksyllä. Laihian kulttuuritoimi kuuluu BARKin ohjausryhmään ja osallistuu säännöllisesti ohjausryhmän kokouksiin.
Kunnan kulttuurityöryhmä on kokoontunut kuusi kertaa. Maaliskuussa kulttuuritoimi osallistui Laihian sotiemme veteraanit – museon 20-vuotisjuhlan ja ministeri Antti Kurvisen vierailun järjestämiseen. Kulttuuritoimi on lisäksi edustanut Laihiaa Vaasan taiteiden yössä 11.8.2022, koordinoinut Nuukuuren viikon ohjelman ja järjestänyt kaksi konserttia (Laihia soi-konsertti Kohtaamisia 25.8.2022 sekä Sussu Erkinheimon kiitoskonsertti 3.9.2022).
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Helena Lahtinen, terveys- ja hyvinvointijohtaja, helena.lahtinen@laihia.fi
Hyvinvointilautakunta päättää merkitä vuosikellon tilanneraportin tiedoksi.
Päätös
Hyvinvointilautakunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.